Tunnisteet

elintarvikkeet (48) elämä (34) Emmerdale (7) Euroviisut (3) haaste (10) joulu (7) juoma (15) keho (30) kesä (1) kirjat (22) koira (14) kuntoilu (57) Kuntoportti (20) käsityöt ja askartelu (7) Leffat (7) lenkkeily (11) lista (19) Minä (16) musiikki (5) onnellisuus (11) paasto (9) pelit (7) pyöräily (7) reissaaminen (15) ruoka (41) spinning (9) syksy (7) talvi (5) tankotanssi (18) unet (1) vaatteet (13) venyttely (10) yoga ja pilates (6) zumba (5)

tiistai 26. helmikuuta 2013

Töitä, töitä ja töitä.

Aloitin työssäoppimisjakson.

Ensimmäisen viikon tunnelmia:
Aiemmin tuntui, että oppiikohan siellä koulussa oikeasti yhtään mitään ja jos oppiikin, niin ovatko ne asiat lainkaan hyödyllisiä. No, suurin hyöty työskennellessä on nyt ollut siinä, että olen osannut käyttää oikeita aineita ja välineitä siivoushommissa, eikä ole tarvinnut ihmetellä niiden kanssa. Jännittävää nähdä kuinka kaikki hommat tehdään paljon huolimattomammin ja rennommin kuin koulussa.

Toisen viikon tunnelmia:
Hmm, onkohan kaikki uudet asiat opittu ensimmäisellä viikolla ja loput viikot vain perusraatamista ja peukaloiden pyörittelyä. Uutuudenviehätys on kadonnut. Vaikka työpaikkani onkin ihan mukava, niin tuntuu vähän pöhköltä tehdä hommia ihan ilmaiseksi. Välillä on kouluun ikävä. Olisi ainakin lyhyemmät päivät.

Millaisia kokemuksia teillä on työharjoitteluista? Ovatko ne olleet mukavampia vai tylsempiä kuin koulussa istuskelu? Vai ovatko kaikki harjoittelupaikat olleet aivan erilaisia? Kumpi on ollut hyödyllisempää ja kummasta on oppinut enemmän harjoitteluista vai kouluopiskeluista?

Treenikuulumisia:
Olen pikkuhiljaa palautellut itseäni liikkumisen pariin ja tehnyt lyhyitä, mutta rankkoja kotitreenejä ja hyppinyt hyppynarulla. Päivä päivältä hyppiminen on helpompaa. Ensimmäinen kerta oli yllättävän rankka, vaikka olikin vain viiden minuutin pomppiminen. Tänään hypin 5x5min. ja hengissä selvisin. Perjantaina loppuu salijäähyni, mutta treenaamaan en varmaan pääse kuin aikaisintaan sunnuntaina. Syntymäpäiväpippalot nimittäin osuvat perjantaille. Omani siis.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Mä joka päivä töitä teen...

..melkein joka päivä seitsemäksi meen. Ainakin tällä viikolla.

Ensimmäinen päivä työssäoppimista takana. Tämä on siis ensimmäinen työssäoppimisjaksomi ja suoritan sen eräällä keskuskeittiöllä.

Kelloa en ehtinyt vilkuilla ja päivä meni nopeammin kuin koulupäivät, vaikka pitempi olikin.

Positiivinen yllätys oli se, että ihan oikeasti sain tehdä siellä hommia, enkä vain katsoa vierestä. Teinpä jopa erilaisia asioita, enkä jumittunut yhteen työpisteeseen koko päiväksi. Huomenna on kuulema taas ihan erilainen päivä! Ohhoh, miten monipuolista! Riittääkö tässä tämä kuusi viikkoa edes siihen, että opin kunnolla talon tavoille? Vaihtelevissa hommissa on nimittäin se huono puoli, että joutuu koko ajan kyselemään: "Mitäs sitten? Entäs nyt? Mitä seuraavaksi? Tehdäänkö tämä näin vai noin ja tällä kerralla eri tavalla vai samalla tavalla kuin viimeksi? Mitä nyt tapahtuu? Mitä? Häh? Täh?"

Työporukkakin vaikutti mukavalta, vaikken siinä keneenkään vielä ehtinytkään tutustua. Ainakin olivat iloisia ja ystävällisiä ja vastasivat asiallisesti, jos jotain kysyin.

Hassuinta tässä päivässä on ehdottomasti ollut tuo välimatka, jonka jouduin kävelemään. Koulupäivinä matkani on 3.6 km. En aivan tarkkaa metrimäärää tiedä, mutta alle kilometrin tuo tämänhetkinen työmatkani taitaa olla. Siinä ei paljoa hyötyliikuntaa ehdi kertyä, mutta annettakoon minun edes muutaman viikon nauttia tällaisesta. Sitten peruskoulun mikään säännöllinen matkani ei ole ollut näin lyhyt. Muutaman vuoden töissä käydessäni matkani oli LYHYIMMILLÄÄN 6.7km. Ehdin työurani aikana asua aika monessa eri paikassa ja tuo todellakin oli se lyhin matka. Sitä paljon pyöräilleenä ja kävelleenä olen kyllä ansainnut tämän lyhyen työmatkani. Eihän tuossa kotiinkävellessä ehtinyt edes kissaa sanoa. Tapojeni vastaisesti en ottanut matkalle mukaan edes musiikkia. Yleensä en osaa lähteä mihinkään ilman sitä.

Lyhyen kotimatkan ansiosta energiaa riitti vielä kotiin tultuanikin, joten vetäisin vielä pikaisen ja kevyen kotisalitreenin. Sellainen sen oli tarkoitus olla, mutta hämmästytin itsenikin sillä, miten läkähdyksiin voin itseni ihan kotioloissakin saada. Treeni alkoi hyppynarulämmittelyllä, joka oli yllättävän rankkaa, mutta tulipahan ainakin aloitettua samalla se hyppynarukuuri. Oman haasteensa toi kattolampun varominen, eikä viiden minuutin hyppiminen onnistunut täysin ilman taukoja.

Hyppelyn jälkeen tein hiukan hooveria, vatsalihasliikkeitä, selkäjumppaa, hauistreeniä ja muuta sellaista.

Pääsin kokemaan kotitreenin hyviä puolia (senkin lisäksi, ettei tarvitse lähteä mihinkään). Katselin samalla Suurinta Pudottajaa ja loppuvaiheessa ryhdyin tekemään ruokaa. Sarjojen välissä oli hyvin aikaa käydä vahtimassa ruokaa ja heittämässä sekaan lisää ainesosia. Kätevää oli siis sekin, että heti treenin jälkeen sain valmista oikeaa ruokaa, eikä tarvinnut tyytyä minkäänlaisiin proteiinipatukoihin tai -juomiin.
Arskatomskujalapenopapukurpitsansiemenpinjansiemensoijarouhemunakas

lauantai 9. helmikuuta 2013

ONNEKSI OLKOON!

Arvontapäivän odotus oli jännittävää loppuun asti ja vihdoinkin se saapui.

Kun viimeinen osallistumispäivä oli päättynyt, niin suoritin arvonnan.
Otin viisi tyhjää paperilappua ja kirjoitin niihin osallistujien nimet:

Raisa
Raisa
Raisa
Raisa
Raisa

Sitten suoritin jännittävän arvonnan. Kaksi lappua oli nostettava, jotta tietäisin niin päävoiton kuin lohdutuspalkinnon voittajat.

Pääpalkinto meni Raisalle ja lohdutuspalkinto Raisalle! Onneksi olkoon! Voittoina olivat siis tämä mahtava kirja ja nämä upeat muotit.

Tämähän sattui vielä sopivasti näin nimipäiväsi aikaan! Hyvää nimipäivää Raisa ja vielä kerran suuret onnittelut!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Helmikuuksi elämä tauolle.

Tein ison päätöksen. Otin tämän helmikuun itselleni kokonaan lomaa saleilusta. Jos tässä nyt saisi itseään kunnolla terveeksi. Jos sitten ihmeen kaupalla tervehdyn salaman nopeasti, niin parempi aloittaakin kuntoilu rauhallisesti. Eli jos kotona silloin tällöin treenaan tai käyn välillä uimassa, niin se ei vielä mitään kovin rankkaa ole. Jos loppukuusta oikein hulluksi heittäännyn ja tahdon jotain rankempaa tai edes jotain joka on näiden neljän seinän ulkopuolella, mutta kävelymatkan päässä, niin kenties ostan sitten sen tankotanssikurssikortin.

Liikunnan radikaali vähentäminen vain tarkoittanee sitä, että tästä lähin pitäisi varmaan vieläkin tarkemmin katsoa mitä suuhunsa pistää ja kuinka paljon. Eli tarkkoja ruokailusuunnitelmia olisi taas tehtävä. Ehkä jonkinlainen sokerilakkokin voisi olla mielenkiintoinen. Siihen vain en kokonaan pysty. Sitten en söisi koulussa varmaan mitään. Niistä pöperöistä kun ei koskaan tiedä, mitä niihin on tungettu. Köyhähän ei ilmaisesta ruokailusta voi kieltäytyä. Kotona voisin sitten yrittää katsoa, etten söisi mitään mihin on lisätty sokeria. Voi mennä aika vaikeaksi. Etenkin kun en ole ainoa jääkaapin täyttäjä tässä taloudessa. Katsotaan miten käy tai mille tässä alkaisi. Toisaalta syödäänhän tässä jo nyt eri ruokia, kun minä en koskaan syö tehotuotettua lihaa ja mieheke on hurja raakalainen ja lihansyöjä. Että olisihan se jatkossakin varmaan helppoa tehdä ihan eri ruoat.

...........

..........


Tässä ehti olla yö ja päiväkin välissä ja olen mietiskellyt enemmänkin noita ruoka-asioita ja sitä, että pitäisikö sittenkin vielä laihduttaa jotain 2-7kg pois. Kummastuttaa vain, että miten sen tekisi. Olisin valmis noudattamaan vaikka mitä ruokavaliotakin, jos se vain olisi järkevä ja terveellinen ja sillä saisi jotain tuloksia aikaan. Pitäisi varmaan antaa se homma jonnekin ammattilaisen käsiin ja käskeä tekemään meikäläiselle tarkka ruokavaliosuunnitelma. Omat suunnitelmat kun kaatuvat aina viimeistään siihen, että en koskaan tiedä syönkö liikaa vai liian vähän. Vaikea tietää, mikä on se sopiva määrä.

Sitten kysymys tai äänestys. Kumpi vaikuttaa paremmalta, kumpaa sinä söisit? Alla sekä miehekkeen "pyttäri" että meikäläisen.

Perunaa, sipulia, kinkkua, munaa.

Bataattia, porkkanaa, sipulia, aurinkokuivattua tomaattia, jalapenoja ja tofua.


Älkää unohtako arvontaa! Vielä on huomiseen aikaa! Eikä palkinto ole oikeasti niin huono kuin voisi luulla. Olen vain päättänyt pistää eteenpäin kaikki sellaiset kirjat hyllystäni, joita tuskin aion lukea uudestaan.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lisää viinaa, tervaa ja saunaa?

http://4.bp.blogspot.com/-_VC1_Yr5wwQ/UK4Tr63kQ3I/AAAAAAAAB3M/KLZEz12tpPU/s400/flunssa.jpgSaunottu on, tervasta en tykkää, joten pitäisiköhän seuraavaksi kokeilla viinaa? Vieläkään ei nimittäin tunnu täysin terveeltä olotilani. Pientä yskää, nuhaa ja yleistä tukkoisuutta vielä. Alkaa jo kovasti harmittaa, eikä tiedä miten päin olisi. Tietäisi jonkun taikakonstin, joka auttaisi niin tekisin sen. Kovasti olen kaikenlaista yrittänyt syödä, ettei varmasti ainakaan jää mitään puutostiloja. Silläkin uhalla, että saan nyt kaikkea liikaa ja rupean vain paisumaan. Uskaltaisikohan sitä nyt huomennakaan vielä aloittaa sitä hyppynarukuuria vai ei?

Jokin aika sitten Kata kirjoitti mainion kirjoituksen blogissaan Hippi jumppaa, hippi skumppaa?

Se sai minut miettimään omiakin motivaation lähteitäni ja syitäni kuntoiluun ja miksi sitä jaksaa jatkaa tai välillä ei jaksa. Kuinka suuri osa siitä liittyy jollain lailla ulkonäköasioihin. Helpotuksekseni voin sanoa, että tällä hetkellä itselläni ulkonäkö on aika toissijainen asia liikkuessani. Kieltämättä se on välillä mielessä, mutta se ei ole mikään pääsyy. En usko, että pelkästään se olisi minulle tarpeeksi suuri syy liikuntaharrastuksen jatkamiseen. (Toisaalta, jos ulkonäkösyyt olisivat minulla suuremmat, niin oppisinkohan taas syömään vähän terveellisemmin ja järkevämmän kokoisia annoksia? Aiempaan verrattuna nykyään tulee syötyä vähän miten sattuu.)

Niille, joille ulkonäkösyyt meinaavat olla liian iso tai ainoa syy liikunnan harrastamiseen suosittelen aloittamaan jonkin sellaisen liikuntaharrastuksen, joka on jollain lailla vaikea, niin ei ehdi ajattelemaan ulkonäköasioita. Tarkoitan siis sellaista, jossa oppii koko ajan jotain uutta ja vanhoja juttuja voi yrittää hioa aina vain täydellisemmiksi ja paremmiksi.

Vaikken nyt itse ole pariin kuukauteen käynytkään, niin tankotanssi oli sellainen, etten vieläkään oppinut kaikkia juttuja ja nyt ne vaivaavat mieltäni. Tahtoisin mennä uudelleen kokeilemaan niitä ja oppimaan liikkeitä ja pitoja paremmin. Salitreenissä koen onnistumisen hetkiä silloin kun onnistun tekemään jotain isommilla painoilla kuin koskaan aiemmin. Katan mainitsema parkour varmasti myös hyvä tuollaiseen liikkeiden hiomiseen.

Ihan eri juttu käydä vain rynkyttämässä, sheikkaamassa tai spinnaamassa, vaikka ne kuinka hauskoja olisivatkin. Tietynlainen tavoittellisuus niistä puuttuu kokonaan ja ehkä juuri sen takia jää sitten aikaa miettiä enemmän niitä ulkonäköasioita?

Itse olen aika hyvin päässyt noista pois. Tai ainakin siihen, että silloin kun mietin ulkonäköäni, niin se on sitä että pussailen näitä hauisten alkujani.

Jotain yksittäisiäkin tavoitteita ja haaveita minulla on, niin en ehdi miettiä niin paljon ulkonäköasioita. Esim. tahtoisin osata punnertaa paremmin, olla vieläkin notkeampi, osata vetää leukoja ja onnistua niissä vaikeissakin jutuissa tankotanssissa.

En noita ole tarkoituksella luonut, että pääsisin pois ulkonäköasioista vaan ensin loin ne ja sitten on käynyt vahingossa niin, että mietin ulkonäköasioita entistäkin vähemmän.

Tai ehkä siinä kävikin niin, että kun huomasin etten millään laihdu enää enempää, niin oli keksittävä jotain muita tavoitteita ja ajateltavaa.

Toisaalta ulkonäkömotivaattori on tehokaskin, jos se ei mene vain liiallisuuksiin. Parasta onkin jos on mahdollisimman monta syytä ja motivaattoria:
Tahtoo voimaa, hyvännäköiset lihakset, notkeutta, laihtua, pakko päästä neljän seinän sisältä, liikunnasta tulee hyvä olo jne. Sitten välillä, jos joku noista ei tunnu niin tärkeältä, niin voikin käyttää motivaattorinaan jotain toista.

Kaikissa näissä pyrkimyksissä on hyvä mennä pienin askelin tavoitteita kohti:
"Jos tänä keväänä oppisin edes..."
"Saisinpa edes sen yhden leuan."
"Jospa tässä kuussa laihtuisin edes sen kilon."
"Tänään teen punnerruksia ainakin sen yhden enemmän kuin viime viikolla."

Kaikille paras liikkumisen (ja terveellisesti syömisen) syy tietysti olisi ihan vain se, että pysyy terveenä ja pitää kuntoa yllä, mutta ei se minulle ainakaan riitä. Sen verran kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen olen, että yleensä pitää keksiä jotain muutakin, vaikka se liikkuminen hauskaa olisikin. Ehkä joskus opin nauttimaan ylläpitävästäkin liikunnasta yhtä paljon tai enemmänkin kuin kehittävästä.

(Muistakaa osallistua arvontaan!)