Kerran kaikki muutkin tekee näitä!

...and that's who I am.
Oikeampaa esittelyä odotellessa voit tutustua minuun kuvien kautta. Karsinta oli kovaa. Alunperin näitä taisi olla yli kuusikymmentä, eikä vielä sekään määrä riittäisi kertomaan minusta tarpeeksi.

Maanantaisoturi jatkaa..

Tein sen minkä lupasin ja luin kokonaan kirjan Maanantaisoturit (Laakso, Kukka ja Tavi, Varpu). Alkuosan ahmin (heh heh, maanantaisoturin onkin parempi ahmia kirjoja kuin ruokaa). Loppuosa oli minulle vähän turhempaa ja tylsempää tekstiä, mutta koko kirja oli loppujen lopuksi niin lyhyt, että siinähän se meni. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena lukukokemus oli miellyttävä ja mielenkiintoinen. Alkuosuus siis käsitteli lähinnä ravintoon liittyviä asioita ja jälkiosuus käsitteli liikuntaa kahvakuulaharrastusnäkökulmasta. Omalla tavallaan oli ihan kiva lukea kahvakuulailusta, mutta ei siinä itselle herännyt mitään intoa, että nyt olisi pakko päästä itsekin harrastamaan sellaista.

Ravinto-osuudessa oli paljon sellaisia asioita, jotka saivat minut miettimään enemmänkin ja paljon sellaisia asioita, joista olen itsekin jankuttanut monille. Tämän hyvän kohdan aiheesta nälkä ja tunnenälkä voisin jakaa kanssanne.

1. Oikea nälkä kehittyy pikkuhiljaa. Se alkaa pienenä murinana mahanpohjassa, ja kasvaa vähitellen oikeaksi, isoksi näläksi. Tunnenälkä syntyy salamannopeasti.

2. Oikea nälkä ei pakota syömään heti. OIkea nälkä jaksaa odottaa jonkin aikaaa. Tunnenälkä vaatii tyydytystä heti, sillä ei ole kärsivällisyyttä odottaa hetkeäkään.

3. Oikea nälkää syntyy tavallisesti aikaisintaan kolmen tunnin päästä edellisestä syömiskerrasta. Tunnenälkä voi syntyä milloin tahansa.

4. Oikea nälkä on ylipäätään ruoan kaipuuta. Tunnenälkä on jonkin tietyn ruoan kaipuuta.

5. Oikea nälkä katoaa syömällä. Tunnenälkää ei tyydytä mikään ruoan määrä.

6. Kun olet syönyt oikeaan nälkään, tunnet olosi rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Syötyäsi tunnenälkään tunnet vain syyllisyyttä ja ehkä ähkyä.

Nämäkin kohdat oli itse asiassa lainattu kirjaan alunperin jostain muusta lähteestä niinkuin monet muutkin kohdat. Kirjassa olikin hyvin koottu eri tietoja eri lähteistä. Plussana myös useat Tyler Durdenin (Fight Club) sitaatit.

This is your life, and it's ending one minute at a time.

Suosittelen kirjaa kaikille jojotteluun kyllästyneille, ravinnosta kiinnostuneille, kahvakuulailua aloitteleville ja lukutoukille, jotka haluavat kartuttaa lukukokemuksiaan kaikilla mahdollisilla erilaisilla teoksilla.

Mitäs omaan ruokailuuni nykyään kuuluu? Olen ilmeisesti ihan puolihuomaamattomasti ollut nykyään todella vähällä sokerilla. Luulin aiemminkin, etten sitä paljon käytä, mutta suurin osa saamastani sokereista taisikin olla niitä piilosokereita. Mitenkään erikoisen tarmokkaasti en ole (ainakaan tarkoituksella) vähentänyt sokeria. Valmiiksi maustettuja jogurtteja en ole syönyt kuukausiin (paria poikkeusta lukuunottamatta), mutta en kai aiemminkaan niitä niin paljon syönyt?

Eilen sitten kävi niin, että söin iltapalaksi ananasrahkaa, jonka olin ostanut niin, että vasta myöhemmin tajusin, että siinähän on ihan oikeaa sokeria ja ilmeisesti vieläpä aika paljon. Tapanani ei ole heittää elintarvikkeita koskaan roskiinkaan, joten iloisin mielin ryhdyin sitä syömään. Kyllähän se hyvää oli. Ehkä vähän liian makeaa kuitenkin. Hetken päästä alkoi sitten sydän käymään ylikierroksilla ja hakkaamaan hullun lailla. En keksi muutakaan selitystä kuin tuon sokerin. Eikö sitten paljon sokeria nauttiville tule tuollaisia vai onko se vain niin jatkuva tila, ettei sitä tiedosta?

Taidan jättää tästä lähin kaupan hyllylle kaikki nuo valmiiksi sokeroidut tuotteet, niin kenties säästyn sydänkohtaukselta. Tai ehkä jonkun baari-illan viinat voisikin korvata sillä, että vetäisi hirveät sokeriähkyhumalat? ;)

Lepopäivä

Alunperin suunnitelmissani oli tälle aamulle spinningiin meno, mutta eilen illalla tajusin ensinnäkin olevani ihan poikki ja toiseksi tajusin, että en ollut yli viikkoon pitänyt kunnon lepopäivää. Hupsista, Niinkin voi käydä kun joka päivälle on salilla jotain mielenkiintoista tarjottavaa. Eikä ihmekään, jos alkaa jo väsyttää. Keho se vain taitaa jo itsekin muistuttaa, että pieni lepo olisi paikallaan. Tänään siis pakollisen seisoskelun ja pyöräilyn lisäksi keskityn välillä joihinkin muihin juttuihin kuin liikuntaan. Ainakin pari hyvää kirjaa olisi ja pari koulutehtävää ja Emmerdaleja rästissä ja kyllähän näitä hommia riittää.

Kukahan muuten on keksinyt tuon, että viikossa olisi aina vähintään yksi lepopäivä? Miksi juuri viikossa? Eikö vaikka riittäisi joka kahdeksas tai joka kymmenes päivä? Kuinka usein te pidätte lepopäiviä? Mitä silloin teette? Nukutte sohvalla? Teette vain rauhallisia kävelylenkkejä? Juoksette baariin ja pidätte huolen siitä, että seuraavastakin päivästä tulee lepopäivä?

Älä revi pelihousujasi!

Tänään reippailin jo aamusta yogapilateksen parissa ja iltapäivällä energyn, vahva selkä -jumpan ja venyttelyn parissa. Nyt alkaakin olla olo aika naatti ja huominen olkoot ansaitusti lepopäivä. Olihan viikonloppukin melko touhukas.

Jo aamutunnille mennessäni huomasin tehneeni virheen. Otin vahingossa mukaan ne housut, joissa on takana suuri reikä. Kuinka moni teistä olisi luovuttanut koko homman ja jättänyt vähintään ne iltapäivätunnit väliin tai käynyt päivän aikana ostamassa uudet housut? Minä ratkaisin ongelman vain siten, että piilouduin tapojeni vastaisesti takariviin. Oli kyllä outoa olla siellä, kun on jo tottunut niin siihen tiettyyn omaan paikkaansa. Miten te valitsette paikkanne ryhmäliikunnassa, jos tulette ensimmäisenä paikalle tai silloin kun on vielä paljon valinnanvaraa ja tilaa? Nimenomaan Kuntoportilla jumpatessa olen löytänyt itselleni täydellisen paikan.

1. Tahdon olla edessä, että näen paremmin mitä pitää tehdä.
2. Kaikkein mukavinta on tehdä, kun näkee itsensä peilistä.
3. Pylvään vieressä tehdessä ei ole pitkä matka juomapullolle, joka pitää olla syrjässä joko seinän vierellä tai pylvään ympärillä.

Alkuaikoina podin välillä huonoa omatuntoa siitä, että vein aina hyvän eturivipaikan itselleni ja monet muut joutuivat tyytymään takariviin. Välillä yritin vaihdellakin paikkaa. Nykyään se on aika lailla samaan kohtaan jämähtänyt. Tänään sen vaan taas huomasi, että ei ne eturivipaikat näytä kelpaavan. Etenkin aluksi ammotti tyhjyyttään, kun kaikki vain pakkautuivat taakse. Ainakin voin jatkossakin mennä aina eturiviin hyvillä mielin. Kunhan vain muistan ottaa ehjät housut mukaan.

Nokkelimmatpokkelimmat varmaan huomasivatkin, että tuohon oikealle on ilmestynyt tällainen:

Pistin sen siihen koristamaan blogiani sen kunniaksi, että minäkin rupesin nyt yhdeksi Kuntoportin bloggaajista. Mukavaahan tähän hyvään seuraan on liittyä.

Maanantaisoturin mietteitä

"Miltä kuulostaisi NYT? Juuri nyt toimii parhaiten. Jos vaikka ensin lakkaisit murustelemasta kinkkuvoileipää tämän kirjan sivuille, laittaisit koko opuksen sivuun ja juoksisit korttelin ympäri? Hip ja hei, uusi elämä on aloitettu!"

Näin luin kirjasta Maanantaisoturit (Kukka Laakso ja Varpu Tavi) ja hekottelin itsekseni. Itsehän olin vasta tullut kirjastosta tuon kirjan kanssa ja odottelin ryhmäliikuntasalissa zumban alkamista. Hyvissä ajoin kun saapuu tunnille, niin odotellessa ehtii vaikka mitä. Kovin pitkälle en ehtinyt kirjaa lukea, mutta vaikutti mielenkiintoiselta ja ajatuksia herättävältä. (Toistaiseksi kyllä vaan paljon sellaista itsestäänselvää ja omia aiempia ajatuksia vahvistavaa, mutta hyödyllistä ja mielenkiintoista silti.)

"Maanantaisoturi voi olla kuka tahansa 10 - 100-vuotias, joka tietää että koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä. Maanantaisoturi aloittaa tänään. Hän valitsee valon, voiman ja terveyden."


Kirjassa opastetaan siis terveellisemmän elämän pariin niille, jotka haluavat jatkaa tästä ikuisuuteen. En lupaa vielä, että tottelisin kirjan ohjeita, mutta kiinnostuneena lukutoukkana aion silti lukea opuksen alusta loppuun.

"Elämänmuutos, terveys ja onnellisuus kuulostavat laimealta virkamieskieleltä markkinapuheiden rinnalla. Kuka jaksaa tehdä ankarasti töitä terveyden puolesta, jos toisessa vaakakupissa tarjotaan kireät pakarat päivässä? Kuka jaksaa rakentaa omaa hyvinvointiaan hormonien ja mielen tasolla, kun tarjolla on muovinen supermaailma ja euron jogurttipurkki, joka muuttaa elämäsi 14 päivässä?" 

Sunnuntai-ilta meni mukavasti sisältäen yhden ihanan yllätyksen. Onneksi mieheke katsoo televisiota säännöllisesti ja vinkkaa jutuista, jotka minulta menisivät muuten ohi. Aikaisen nukkumaanmenon sijaan pääsinkin katsomaan Take Thatin konserttia. Keikka oli kuvattu siltä viime vuoden kiertueelta, jolla Robbiekin oli mukana. Toivottavasti keikkailisivat vielä jatkossakin joko neljästään tai viidestään, niin minäkin pääsisin joskus katsomaan. Tänään kehittelinkin sitten mielessäni sellaista, että jos minulla joskus olisi oma kuntosali, niin järjestäisin sinne Take That -teemaisia jumppia tai päiviä. Konsertissa näytti vanhoissa biiseissä olevan useinkin samat vanhat koreografiat. Miten mukava olisikaan oikean musiikin soidessa opetella ja tanssia niitä itsekin. Mielellään sitä treenaisi muutenkin tiettyjen kappaleiden tahtiin. Esim. tämän:

Venyttelyihin ja muihin rauhallisempiin hetkiin taas tarvittaisiin kärsivällisyyttä:

Spinningissä voisi sitten vetää kaikkein tuoreimpia kappaleita:

Viikonlopun muotikatsaus

The Log Lady
Isommat pölkyt toimivat hyvin catwalkina.

Tänään tuli nukuttua pitempään kuin pitkään aikaan (noin 09.30 asti), joten aamupäivälenkille joutuikin lähtemään lähes heti herättyä. Tulipa kuitenkin tehtyä vihdoin se asia, joka on roikkunut tekemättä. Eli nyt olen tänäkin vuonna kiertänyt Jyväsjärven kävellen. 13km  ja 2h 15min. Kaappasin mukaan kaverinkin, joka joutui toimimaan valokuvaajana tällä taipaleellamme.

Olisi varmaan jo aika ostaa uudet lenkkarit, koska noin pitkä matka noissa kengissä saa jo aikaan pienet rakon alut. Ei niissä aiemmin ollut tuollaista ongelmaa. Varpaatkin miltei tulevat jo läpi lenkkareistani. Tuskin tulee tänä vuonna tehtyä enää noin pitkiä lenkkejä. Ellei sitten tule ostettua niitä uusia kenkiä.

Koska tyylitajuuni voi aina luottaa ja asukokonaisuuteni oli jälleen lähes täydellisyyttä hipova ja jokaisen lenkkeilijän kateuden kohde, niin päätin jakaa nämä huimat muotikuvat teidän kanssanne.

Kuvasta kun katsoo, niin järvi näyttää hurjalta. Kuka muka tuollaisen jaksaa kiertää kävelemällä.

Lenkkarit
80% entisen työpaikan kustantamat "palkaksi" kävelytestiin osallistumisesta
Kaksiraitaiset siniset housut
Miehekkeeltä kähvelletyt, kun ei tykkää noista, vaikka ovat minun mielestäni paljon hienommat kuin ne toiset, jotka hän omistaa. Hyvä juttu vaan molemmille, että voivat pitää jalassaan niitä omasta mielestään parempia.
Punainen takki (hihoissa kaksi valkoista raitaa)
Varmaankin lähes yhtä vanha kuin käyttäjänsä. Olisikohan äeteen vanha.
Vihreä kaulahuivi
Muistaakseni kirpputorilöytö muutaman vuoden takaa.
Suffeli-pipo
Samaan sarjaan kuuluu myös kaulahuivi. Nämä ovat olleet käytössäni noin kolmevuotiaasta asti.
Punaiset käsineet
Haloselta. 2 euroa.

Viikon reseptiosuus (tein näitä jo muutama päivä sitten)

1. Kukkakaalipannarit

Heitin kukkakaalimuussin sekaan sämpyläjauhoja ja munia ja paistoin niistä tuollaisia pienen pannarin tapaisia juttuja.

2. Tonnikalapihvit (melko summittainen ohje, kun en enää muista tarkkaan)

-purkillinen chilitonnikalaa öljyineen (muita mausteita ei sitten tarvitsekaan, kun tuota chiliä tulee tuossa niin hyvin)
-pari rkl sesaminsiemeniä
-pari rkl hamppujauhoja
-kolme rkl soijajauhetta
-vettä jonkin verran, olisiko ollut pari desiä
(-taisi niissä olla vielä joitain muitakin siemeniä, mutta en enää muista mitä. Pellavan?)

Rauhassa turvonnut ja muhinut mönjä muotoillaan pihveiksi ja paistetaan uunissa sopivassa lämpötilassa sopivan ajan verran. Ensikerralla kyllä pilkon sekaan vielä sipulia.

Treenihistoriaa

Varsinaiseen itseni esittelyyn en lähde vieläkään, mutta julkaistakoot nyt hiukan "treenihistoriaani" tai miksi sitä nyt oikein voisikaan sanoa. Pieni historiikki minusta, liikunnasta ja kehostani. VAROITUS: poikkeuksellisesti tälle blogille, tämä teksti sisältää paljon negatiivisiakin asioita ja asenteita. Vaan mitenkä muutenkaan voi kertoa peruskoululiikunnasta?

Aloitetaan vaikka peruskouluajoista. Jouduin koko sen ajan asumaan niin pienessä käpykylässä, että harrastemahdollisuudet olivat aika olemattomat. Ehkäpä jos olisimme asuneet jossain isommassa kaupungissa, niin olisinkin kinunnut itseni vaikka jonnekin tanssitunneille. Kuka tietää. Ainoat liikuntamahdollisuudet olivat lähinnä hiihto talvisin ja uinti kesäisin. (Olisipa ollut edes se uimahalli lähempänä kuin 39 km:n päässsä, niin sitä olisi voinut harrastaa ympäri vuoden.) Pienempänä tuli vielä jonkun verran ihan huvikseenkin hiihdettyä, kunnes peruskoulu tappoi senkin innon.

Meidän koulussamme liikuntatunnit ja koko "opetus" oli ihan perseestä. Koko yhdeksän vuoden liikuntatunnit koostuivat lähinnä siitä, että hiihdettiin, suunnistettiin tai hiihtosuunnnistettiin. Lokakuussa sitten käveltiin, koska oli kaikille paikkakuntalaisille suunnattu Kävellen Kuntoon Lokakuussa -kilpailu. Keväisin pelattiin pesistä/pitskua/whatevah, johon kukaan ei koskaan kertonut sääntöjä, jotka tuntuivat vaihtuvan joka kerran. Mieluumin oli ottamatta kiinni sitä palloa kun ei kuitenkaan olisi tiennyt mihin se pitää heittää. Tässä välissä on pakko huomauttaa, että toisin kuin niin monet muut peruskoululiikuntaa vihaavat, niin en mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään erikoisen huono (lukuunottamatta sitä, etten tiennyt nitä pesiksen sääntöjä) tai minua ei koskaan valittu joukkueisiin viimeisenä. Enkä näin jälkikäteen ajateltuna mielestäni koskaan peruskouluaikoina ollut liian lihava, vaikka sukulaiset sitä niin ahkeraan jaksoivatkin jankuttaa ja vihjailla ja vaikka varmaankin jokaikinen teinityttö kuvittelee olevansa liian lihava. Olin siis ihan normaali keskivertoreipas tyttönen, enkä edes vittuillut opettajalle päin naamaa. Liikuntatunnit olivat muuten vain niin ankeita ja typeriä ja saivat kaiken innostumisen liikuntaan laantumaan. Luulen myös, että se ei ollutkaan mikään vitsi kun opettaja aina hekotteli, että menee taas arpomaan numerot...

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä valitsin yläasteelle myös yhden ylimäräisen valinnaisen liikunnan. Opettaja oli eri kuin normaalisti ja hän lupaili, että tekisimme kaikkea erilaista. Ehkä menisimme jopa naapurikaupunkiin keilaamaan yms. Ja paskat. Loppujen lopuksi teimme ihan niitä samoja asioita. Tai yksi erikoinen kerta meillä ainakin oli. Ensimmäistä kertaa ikinä olisi päässyt pelaamaan ihan oikealla jääkiekolla oikeaa jääkiekkoa. En muista unohdinko oikeasti vai jätinkö tahallani luistimet kotiin, mutta parin kaverin kanssa emme voineet osallistua ja sen sijaan kävelimme jonkin lenkin sillä aikaa kun muut pelasivat. Joku näistä ei-pelaavista taisi opettajalle suoraankin valittaa, ettei tahdo pelata kun pojat lyövät niin täysiä sitä kiekkoa ja sitten sitä joutuu pelkäämään. (Valinnaisliikunnassa oltiin tytöt ja pojat yhtäaikaa. Taisipa siellä olla myös useammalta eri vuosiluokaltakin.) Vaikka näistä peruskoulutraumoista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, niin ne saavat minut vieläkin niin huonolle ja vihaiselle tuulelle, että jätän tällä kertaa tähän.

 

Noin 19-vuotiaana.

Vuodet vierivät ja pitkään ainoa liikunta oli oikeastaan hyötyliikunta. Onneksi olen niin pihi ja Jyväskylässä on niin kalliit bussimaksut, että mieluumin täällä menee pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä. Jossain vaiheessa sitä on varmaan ruvennut syömään epäterveellisemmin tai liikkumaan vieläkin vähemmän tai vain aineenvaihdunta itsestään huonontunut, kun ihan huomaamatta olinkin jossain vaiheessa paisunut melko paljonkin. Pitkään elin kuitenkin harhaluulossa, että olisin paljon pienempi kuin mitä oikeasti olinkaan.

Nämä harhaluulot tapahtuivat limittäin seuraavien tapahtumien kanssa (tai kai niitä on välillä vieläkin).
Hypätkäämme kevääseen 2010. Tykkään aina kokeilla kaikkea uutta ja toimia koekaniinina erilaisissa jutuissa. Niinpä otin innokkaasti yhteyttä kun erääseen graduprojektiin etsittiin koeryhmää. Kriteerit olivat muistaakseni, että piti olla liian vähän liikkuva 18-30 -vuotias nainen. No, sehän sopi minulle kuin nenä päähän. Siitä sitten alkoikin erilaiset testit ja 9 viikon määrätty liikunta, jossa kävimme joko spinningissä tai sitten salitreeniä tekemässä. Tuon kokeilun aikana Kuntoportin tilat tulivat minulle tutuiksi ja huomasin, että salillakin voi olla hauskaa, jos on selkeä ohjelma ja joku on neuvonut, että mitä ihmettä niillä kaikilla oudon näköisillä laitteilla oikein tehdään. Tuossa kokeilussa oli hyvää myös se, että painoja lisättiin säännöllisesti. Nyt kun treenaa salilla yksinään, niin painojen lisääminen on ollut vähän mitä sattuu ja välillä on pitänyt vähentääkin. Treenaukseen tuli myös sopiva painostus tehdä liikkeet tunnollisesti, koska ei halunnut omilla toimillaan pilata toisten tutkimusta.

Tuon koekaniinina olon jälkeen menikin lähes vuosi, niin että palasin takaisin laiskottelun pariin ja elämä heittelehti muutenkin vähän mihin sattuu. Sitten näin itsestäni valokuvia ja havahduin, että pitääpä ruveta taas liikkumaan. Koska Kuntoportti oli jo valmiiksi tuttu paikka ja olin sen todennut hyväksi, niin oli helpointa palata taas sinne ja ruveta heidän asiakkaakseen. Alku lähti hyvin käyntiin. Pian huomasin taas miten hyvä mieli siitä liikunnasta tuleekin. Kuntoportilla oli juuri alkanut oma Suurin Pudottaja -kisansa ja vaikka muut olivatkin saaneet kahden viikon etumatkan minuun nähden, niin päätin kuitenkin osallistua. Jos ei muuta, niin saisi siitä edes vähän jotain lisämotivaatiota. Miten noloa olisikaan, jos loppumittauksissa painaisi enemmän kuin alkumittauksissa. Niinpä jaksoin rehkiä innokkaasti sen pari kuukautta ja vielä pitkään kilpailun jälkeenkin. Yllätys oli suuri kun sain kuulla, että olin voittanut koko kisan. Tarkkoja tuloksia en enää muista. Viime vuonna pudotin kuitenkin sen 15kg. Olisiko tuon kilpailun aikana lähtenyt jotain 7-10kg.









Suurin Pudottaja -kisan alkuvaiheessa. Pari kiloa jo lähtenyt. Monta vielä edessä. Korkkarit ja asento tekee ehkä kapeammankin näköisen kuin mitä tuossa vaiheessa oli. Ei vaan oikein löytynyt mitään muitakaan kuvia tuolta ajalta. Yksi hirveä oli, mutten löytänyt. Olenkohan joskus poistanut sen kokonaan.

Vuoden 2011 syyskuussa olen ollut pienempi kuin vuosiin. Syyskuulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta ei se varmaankaan paljon poikkea näistä elokuun kuvista.

Katsooko itseään vain jotenkin eri tavalla vai mistä on kyse, mutta tällä hetkellä kun katselen näitä kuvia, niin en itse näe näissä paljoakaan eroa?

Painossa on eroa kuitenkin yli 10 kg.


















Tällä hetkellä olen jotain noiden kahden välissä. Vähän hävettääkin, että menin voittamaan kisan painonpudotuksessa ja sitten melkein kaikki kilot tulivat takaisin tänä vuonna. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni taas niskasta kiinni ja ruvennut sekä liikkumaan enemmän että katsomaan vähän tarkemmin että mitä suuhuni pistän. Tähän mennessä on sujunut hyvin ja mielikin on ollut paljon parempi.

Huolettaa vaan jo valmiiksi, että miten käy kun tulee talvi. Vihaan pakkasta ja kylmää ja entisen 300 metrin sijaan matkani kuntosalille on nykyään 3 kilometriä. Tuleeko käytyä tarpeeksi ahkeraan, jos käyn vain ennen tai jälkeen koulun tai silloin kun saan miehekkeeltä kyydin? Kai sitä voi joskus ihan erikseenkin lähteä sinne kävelemään, mutta jos on ollut jo pitkä päivä, niin siihenhän menee sitten koko ilta. Myös hyvät hyötyliikunnat jäävät pois, kun talvella en enää pyöräile. Toivotaan parasta ja katsotaan sitten myöhemmin, että miten nämä asiat ratkaisen.

Vielä havainnollistamaan noin puolentoistavuoden painon heittelyäni tämä taulukko. Tarkkoja summia en ainakaan vielä paljasta, mutta voin kertoa, että suurimman ja pienimmän painon välillä on 15,8kg.