Treenihistoriaa

Varsinaiseen itseni esittelyyn en lähde vieläkään, mutta julkaistakoot nyt hiukan "treenihistoriaani" tai miksi sitä nyt oikein voisikaan sanoa. Pieni historiikki minusta, liikunnasta ja kehostani. VAROITUS: poikkeuksellisesti tälle blogille, tämä teksti sisältää paljon negatiivisiakin asioita ja asenteita. Vaan mitenkä muutenkaan voi kertoa peruskoululiikunnasta?

Aloitetaan vaikka peruskouluajoista. Jouduin koko sen ajan asumaan niin pienessä käpykylässä, että harrastemahdollisuudet olivat aika olemattomat. Ehkäpä jos olisimme asuneet jossain isommassa kaupungissa, niin olisinkin kinunnut itseni vaikka jonnekin tanssitunneille. Kuka tietää. Ainoat liikuntamahdollisuudet olivat lähinnä hiihto talvisin ja uinti kesäisin. (Olisipa ollut edes se uimahalli lähempänä kuin 39 km:n päässsä, niin sitä olisi voinut harrastaa ympäri vuoden.) Pienempänä tuli vielä jonkun verran ihan huvikseenkin hiihdettyä, kunnes peruskoulu tappoi senkin innon.

Meidän koulussamme liikuntatunnit ja koko "opetus" oli ihan perseestä. Koko yhdeksän vuoden liikuntatunnit koostuivat lähinnä siitä, että hiihdettiin, suunnistettiin tai hiihtosuunnnistettiin. Lokakuussa sitten käveltiin, koska oli kaikille paikkakuntalaisille suunnattu Kävellen Kuntoon Lokakuussa -kilpailu. Keväisin pelattiin pesistä/pitskua/whatevah, johon kukaan ei koskaan kertonut sääntöjä, jotka tuntuivat vaihtuvan joka kerran. Mieluumin oli ottamatta kiinni sitä palloa kun ei kuitenkaan olisi tiennyt mihin se pitää heittää. Tässä välissä on pakko huomauttaa, että toisin kuin niin monet muut peruskoululiikuntaa vihaavat, niin en mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään erikoisen huono (lukuunottamatta sitä, etten tiennyt nitä pesiksen sääntöjä) tai minua ei koskaan valittu joukkueisiin viimeisenä. Enkä näin jälkikäteen ajateltuna mielestäni koskaan peruskouluaikoina ollut liian lihava, vaikka sukulaiset sitä niin ahkeraan jaksoivatkin jankuttaa ja vihjailla ja vaikka varmaankin jokaikinen teinityttö kuvittelee olevansa liian lihava. Olin siis ihan normaali keskivertoreipas tyttönen, enkä edes vittuillut opettajalle päin naamaa. Liikuntatunnit olivat muuten vain niin ankeita ja typeriä ja saivat kaiken innostumisen liikuntaan laantumaan. Luulen myös, että se ei ollutkaan mikään vitsi kun opettaja aina hekotteli, että menee taas arpomaan numerot...

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä valitsin yläasteelle myös yhden ylimäräisen valinnaisen liikunnan. Opettaja oli eri kuin normaalisti ja hän lupaili, että tekisimme kaikkea erilaista. Ehkä menisimme jopa naapurikaupunkiin keilaamaan yms. Ja paskat. Loppujen lopuksi teimme ihan niitä samoja asioita. Tai yksi erikoinen kerta meillä ainakin oli. Ensimmäistä kertaa ikinä olisi päässyt pelaamaan ihan oikealla jääkiekolla oikeaa jääkiekkoa. En muista unohdinko oikeasti vai jätinkö tahallani luistimet kotiin, mutta parin kaverin kanssa emme voineet osallistua ja sen sijaan kävelimme jonkin lenkin sillä aikaa kun muut pelasivat. Joku näistä ei-pelaavista taisi opettajalle suoraankin valittaa, ettei tahdo pelata kun pojat lyövät niin täysiä sitä kiekkoa ja sitten sitä joutuu pelkäämään. (Valinnaisliikunnassa oltiin tytöt ja pojat yhtäaikaa. Taisipa siellä olla myös useammalta eri vuosiluokaltakin.) Vaikka näistä peruskoulutraumoista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, niin ne saavat minut vieläkin niin huonolle ja vihaiselle tuulelle, että jätän tällä kertaa tähän.

 

Noin 19-vuotiaana.

Vuodet vierivät ja pitkään ainoa liikunta oli oikeastaan hyötyliikunta. Onneksi olen niin pihi ja Jyväskylässä on niin kalliit bussimaksut, että mieluumin täällä menee pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä. Jossain vaiheessa sitä on varmaan ruvennut syömään epäterveellisemmin tai liikkumaan vieläkin vähemmän tai vain aineenvaihdunta itsestään huonontunut, kun ihan huomaamatta olinkin jossain vaiheessa paisunut melko paljonkin. Pitkään elin kuitenkin harhaluulossa, että olisin paljon pienempi kuin mitä oikeasti olinkaan.

Nämä harhaluulot tapahtuivat limittäin seuraavien tapahtumien kanssa (tai kai niitä on välillä vieläkin).
Hypätkäämme kevääseen 2010. Tykkään aina kokeilla kaikkea uutta ja toimia koekaniinina erilaisissa jutuissa. Niinpä otin innokkaasti yhteyttä kun erääseen graduprojektiin etsittiin koeryhmää. Kriteerit olivat muistaakseni, että piti olla liian vähän liikkuva 18-30 -vuotias nainen. No, sehän sopi minulle kuin nenä päähän. Siitä sitten alkoikin erilaiset testit ja 9 viikon määrätty liikunta, jossa kävimme joko spinningissä tai sitten salitreeniä tekemässä. Tuon kokeilun aikana Kuntoportin tilat tulivat minulle tutuiksi ja huomasin, että salillakin voi olla hauskaa, jos on selkeä ohjelma ja joku on neuvonut, että mitä ihmettä niillä kaikilla oudon näköisillä laitteilla oikein tehdään. Tuossa kokeilussa oli hyvää myös se, että painoja lisättiin säännöllisesti. Nyt kun treenaa salilla yksinään, niin painojen lisääminen on ollut vähän mitä sattuu ja välillä on pitänyt vähentääkin. Treenaukseen tuli myös sopiva painostus tehdä liikkeet tunnollisesti, koska ei halunnut omilla toimillaan pilata toisten tutkimusta.

Tuon koekaniinina olon jälkeen menikin lähes vuosi, niin että palasin takaisin laiskottelun pariin ja elämä heittelehti muutenkin vähän mihin sattuu. Sitten näin itsestäni valokuvia ja havahduin, että pitääpä ruveta taas liikkumaan. Koska Kuntoportti oli jo valmiiksi tuttu paikka ja olin sen todennut hyväksi, niin oli helpointa palata taas sinne ja ruveta heidän asiakkaakseen. Alku lähti hyvin käyntiin. Pian huomasin taas miten hyvä mieli siitä liikunnasta tuleekin. Kuntoportilla oli juuri alkanut oma Suurin Pudottaja -kisansa ja vaikka muut olivatkin saaneet kahden viikon etumatkan minuun nähden, niin päätin kuitenkin osallistua. Jos ei muuta, niin saisi siitä edes vähän jotain lisämotivaatiota. Miten noloa olisikaan, jos loppumittauksissa painaisi enemmän kuin alkumittauksissa. Niinpä jaksoin rehkiä innokkaasti sen pari kuukautta ja vielä pitkään kilpailun jälkeenkin. Yllätys oli suuri kun sain kuulla, että olin voittanut koko kisan. Tarkkoja tuloksia en enää muista. Viime vuonna pudotin kuitenkin sen 15kg. Olisiko tuon kilpailun aikana lähtenyt jotain 7-10kg.









Suurin Pudottaja -kisan alkuvaiheessa. Pari kiloa jo lähtenyt. Monta vielä edessä. Korkkarit ja asento tekee ehkä kapeammankin näköisen kuin mitä tuossa vaiheessa oli. Ei vaan oikein löytynyt mitään muitakaan kuvia tuolta ajalta. Yksi hirveä oli, mutten löytänyt. Olenkohan joskus poistanut sen kokonaan.

Vuoden 2011 syyskuussa olen ollut pienempi kuin vuosiin. Syyskuulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta ei se varmaankaan paljon poikkea näistä elokuun kuvista.

Katsooko itseään vain jotenkin eri tavalla vai mistä on kyse, mutta tällä hetkellä kun katselen näitä kuvia, niin en itse näe näissä paljoakaan eroa?

Painossa on eroa kuitenkin yli 10 kg.


















Tällä hetkellä olen jotain noiden kahden välissä. Vähän hävettääkin, että menin voittamaan kisan painonpudotuksessa ja sitten melkein kaikki kilot tulivat takaisin tänä vuonna. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni taas niskasta kiinni ja ruvennut sekä liikkumaan enemmän että katsomaan vähän tarkemmin että mitä suuhuni pistän. Tähän mennessä on sujunut hyvin ja mielikin on ollut paljon parempi.

Huolettaa vaan jo valmiiksi, että miten käy kun tulee talvi. Vihaan pakkasta ja kylmää ja entisen 300 metrin sijaan matkani kuntosalille on nykyään 3 kilometriä. Tuleeko käytyä tarpeeksi ahkeraan, jos käyn vain ennen tai jälkeen koulun tai silloin kun saan miehekkeeltä kyydin? Kai sitä voi joskus ihan erikseenkin lähteä sinne kävelemään, mutta jos on ollut jo pitkä päivä, niin siihenhän menee sitten koko ilta. Myös hyvät hyötyliikunnat jäävät pois, kun talvella en enää pyöräile. Toivotaan parasta ja katsotaan sitten myöhemmin, että miten nämä asiat ratkaisen.

Vielä havainnollistamaan noin puolentoistavuoden painon heittelyäni tämä taulukko. Tarkkoja summia en ainakaan vielä paljasta, mutta voin kertoa, että suurimman ja pienimmän painon välillä on 15,8kg.