Sain tämän post it -lapun Raisalta. Hän itse kirjoittaa Leffaurakka-blogia, jota suosittelen lukemaan ja selailemaan. Blogissa on hyvä alkuasetelma ja idea muutenkin ja sieltä saa hyviä leffavinkkejä. Raisalla on myös Kirjaurakka-blogi, jossa on samantyyppinen idea kuin tuossa ensimmäisessäkin. Olisin noille blogeille antanut tämän tunnustuksen, mutta enhän voi sitä antaa takaisin sille, jolta sen olen saanut. Käykää tutustumassa molempiin blogeihin!
Kiitoksia kovasti tästä tunnustuksesta, Raisa.
Lapun mukana tuli myös ohjeet:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.
Tämä tunnustus ja tehtävä on mielessäni muhinut jo pitempään, enkä halunnut enää viivästystää näiden tunnustusten julkistamista. Valitettavasti se vain tarkoittaa sitä, että tällä kertaa annan tunnustukset vain kolmelle viiden sijaan. En ole pitkään ollut vakituinen vierailija tässä blogien ihmeellisessä maailmassa ja sellaiset blogit, joita säännöllisesti olisin aiemmin lukenut ovat hyvin vähissä tai niiden kirjoittaminen on lopetettu ajat sitten. Tämä ei silti tee tästä kunnianosoituksesta yhtään sen vähäisempää. Olkaa iloisia ja ylpeitä näistä. Tässä ne nimittäin tulevat:
Ensimmäinen tunnustus menee Mokkikselle mahtavasta Kilot Kuriin -blogista. On ollut mukavaa seurata kuinka Mokkis ihan oikeasti saavutttaa tavoitteitaan ja osaa kirjoittaa aiheesta innostavasti ja mielenkiintoisesti.
Toinen tunnustus menee Hippi jumppaa, hippi skumppaa? -blogin Kata-Hipille. Vähäiset kirjoitukset ovat saaneet minut haluamaan lisää ja toivon, että tämä tunnustus saisikin hänet muistamaan bloginsa paremmin.
Tämän kerran viimeinen tunnustus menee innoittemaan aloittelevaa bloggajaa Veeraa, joka on puoli vuotta lueskellut muiden blogeja jääden koukkuun ja nyt aloitti omansakin nimellä: Veera treenaa. Toivotan hänelle intoa, onnea ja hyviä kirjoitushetkiä bloginsa parissa!
Kiitos paljon ihanasta palautteesta!:)<3 Mä väkerrän kyseisen tunnustuksen sitten illalla teekupposen ääressä (salkkareiden jälkeen. ;)
VastaaPoistaOonko käyttäny liikaa Facebookkia, kun jäin tästäkin kommentista etsimään, että mistä napista pitää painaa, että "tykkää"? :D
PoistaEi vitsi, nyt oon kyllä todella otettu! :) Kiitos ihan tosi paljon tästä kunniasta<3 kyllä nyt sain tsemppiä blogini suhteen ja tästä on hyvä jatkaa! Jään seurailemaan siun blogia myös ;)
VastaaPoista