The Gorgeous Blogger

Taas Raisa heitti minulle haasteen ja oletan, että samalla myös antoi minulle tämän tunnustuksen:

Haaste siis sisälsi nämä kysymykset, joihin nyt vastaan:

Milloin aloitit blogisi?
Vastikään. 2012 elokuussa. Ajatus on kyllä muhinut päässäni jo vuosia, mutta vasta nyt se oli tarpeeksi kypsynyt, että saatoin aloittaa tämän.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Tarkoitus oli, että kirjoittaisin kaikesta mahdollisesta mistä tykkään ja mitä olen tehnyt, mutta tällä hetkellä pahasti näyttää siltä, että tästä onkin tulossa pelkkä kuntoilublogi.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
-en ole vieläkään esitellyt itseäni kunnolla.
-en aiemmin saanut aikaiseki aloittaa blogia, kun en tiennyt mitä aihetta se käsittelisi, mutta nyt kaikki alkaa kuitenkin ajautua yhden teeman ympärille.
-keskittyminen positiivisiin asioihin (tai ainakin yritän kovasti keskittyä niihin...)

Mikä sai sinut aloittaman blogin kirjoittamisen?
Se on ollut harkinnassa jo pitkään. Vaikka itse luennon aikana en tätä ajatellutkaan, niin saattaa olla, että jonkinlainen lopullinen päätös syntyi Uskalla Innostua -luennon aikaansaamana.
Nyt jälkikäteen olen huomannut, että olisi jo aiemmin pitänyt tajuta, että tarvitsen tällaista että kirjoitan asioita ylös jonnekin. Ei ole ollenkaan sama asia mietiskellä oman päänsä sisällä juttuja tai keskustella niistä jonkin kanssa. Mukavan erilaista pitkästä aikaa kirjottaa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Saada sille lisää lukijoita. Sellaisia, jotka aktiivisesti kommentoisivat,
Vaikkakin alussa taisin sanoa, että teen tätä blogia pääasiassa itseäni varten, enkä kirjoittaessani tahdo miettiä, että mikä miellyttäisi mahdollista lukijakuntaa.


Saa vielä esittää niitä lisäkysymyksiä!
Aion tehdä joku päivä itsestäni kuitenkin sen esittelyn.

Mitä haluaisit tietää minusta?

Tai ennemminkin mitä kaikkea bloginkirjoittajat yleensä paljastavat itsestään tai mitä heistä haluttaisiin tietää?
Mietin nimittäin sitä, että jos ja kun tätä blogia eksyvät lukemaan sellaisetkin, jotka eivät tunne minua lainkaan, niin kuinka outoa on ruveta lukemaan tekstejä, jos ei tiedä itse kirjoittajasta yhtikäs mitään. Eli jonkinlainen pieni esittely olisi varmaan paikallaan.

En kuitenkaan tiedä mitä kaikkea siihen laittaisi, joten nyt annan kaikille uteliaille mahdollisuuden. Voitte kysyä minulta ihan mitä vain tämän kirjoituksen alla. Katsotaan sitten, että vastaanko vai en. ;)

Tutummat ihmiset voivat osallistua sitenkin, että vaikka tietäisivät asiota minusta, niin kysymysmuodossa kertoisivat, että mitä kaikkea voisi olla järkevää/mielenkiintoista/hyödyllistä/hauskaa kertoa.

Heitän nyt pallon teille ja annan mahdollisuuden vaikuttaa! :)

Aikainen lintu madon nappaa

Täällä on jo pari päivää ollut hiljaista, koska en haluaisi tästä pelkkää kuntoilublogia, enkä tällä viikolla ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista, joka liittyisi johonkin muuhun kuin liikkumiseen. Tästä harvinaisesta tapauksesta pitää nyt tulla kuitenkin raportoimaan. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää ainutkertaiseksi.

Kaikkeen sitä ryhtyykin. Nyt on ensimmäinen oikea aamulenkki takana. Kello herätti jo 06.40, vaikka tänään on vapaapäivä. Vaan minkäs sille mahtaa, että aamulla saa aikaiseksi paljon paremmin ja hyytyminen alkaa iltapäivästä. Eikä siihen yleensä vaikuta edes se mihin aikaan on herännyt. Suunnittelin, että aloitan aamulenkkeilyt todella rauhallisesti ja pienin matkoin. Matkan aikana kuitenkin yli kaksinkertaistin aiotun matkan, kun virtaa tuntui riittävän, eikä ollut muutenkaan mihinkään kiire.

2,9 kilometrin matkan taitoimme aikaan 23 ja puoli minuuttia. Yllättävän hyvin. Toimiikohan tuo sivusto oikein, josta aina mittailen näitä matkojani. Mukanani oli siis Pommi-koira, joka on luonani vähän alle puolet ajasta. Nyt on ollut jo noin viikon ja olen parhaani mukaan yrittänyt treenata Pommiakin parempaan kuntoon. Pääosin kävelimme tuon lenkin, mutta satunnaisia pätkiä hölkkäsimme Silti noin hyvä aika hämmästyttää. Koiran kanssahan joutuu vähän väliä pysähtelemään. (Eilen tuli illalla napattua koiran lisäksi miehekekin mukaan ja tehtiin 6,3 km:n lenkki noin tuntiin.)

Koirasta huolimatta en siis aiemmin ole aamulenkkeilyt. Yleensä aamuisin koiran käyttää pihalla vain noin 10-500 metrin päässä, että rassukka pääsisi aamupissalle. Mahdolliset pitemmät lenkit olen sitten säästänyt iltapäivälle. Tällä viikolla kuitenkin tajusin, että jos olen näin aamuihminen, niin miksenpä veisi koiraa jo heti aamusta pitemmälle lenkille ja hyvällä tuurilla jaksan tehdä iltapäivälläkin pitemmän lenkin. Jos jostain syystä ei aina ehdi iltapäivällä tehdä hirveän pitkää, niin ainakin on saanut aamullakin käydä. Oikeastaan tämä oli vasta toinen asia, jota ajattelin. Alunperin ajatus lähti siitä, että itsekin voisin lenkkeillä aamuisin enemmän. Eli yritän jo ensiviikolla tehdä sen, että lähden lenkille jo aamusta, vaikkei koira olekaan enää täällä.

Tässä uudessa tavoitteessa ja rutiinissa on vain yksi suuri ongelma. Kohta tulee talvi ja rakastan lämpöä. (Siis ihan oikeasti oon ihan vilukissa ja palelen aina kun muilla on kuuma, enkä KOSKAAN valita helteistä. En ole ikinä kokenut, että Suomessa olisi ollut liian kuumaa päivää.) Säistä riippuen varmasti viimeistään joulu-tammikuussa loppuu lenkkeilyt. Mitäs sitten tilalle? Pitäisikö ruveta käymään useammin salilla ja nimenomaan aina aamuisin? Vai miten te himolenkkeilijät tai satunnaiset lenkkeilijät teette? Sinnikkäästi läpi vuoden paahdatte menemään vai keksittekö jotain muuta talven ajaksi? Kuinka saada itsensä keväällä taas lähtemään lenkille, jos on koko talven jättänyt väliin?

Edellistä kirjoittaessa taisin jo itsekin ratkaista tämän. Samoihin aikoihin varmaan kun minulle kelpaavat lenkkeilysäät loppuvat loppuu myös pyöräilykelit. Eli siitähän tulee jo jonkinlainen lenkki, kun kävelee aamuisin koululle tai sitten sinne salille. Hölkkäilyt ja juoksut siinä sitten jäävät väliin, mutta kai se reipas kävelykin on parempi kuin ei mitään. Yli kolmen kilometrin matka siinäkin tulee, jos lähden koululle, kaupungille tai salillle. Ehkä hyvä sääntö olisikin itselle se, että heti kun ottaa keväällä polkupyörän käyttöön on aloitettava aamulenkkeilyt. Vaan mitenkäs isommat vapaapäiväputket ja lomat? Pitänee sitä vielä miettiä.

Nyt kun on vauhti päällä niin mietin, että pitäisikö aamupalan jälkeen lähteä käymään vielä salilla. En ole kuukausiin kunnolla käynyt ihan vain salin puolella. Ryhmäliikunnat ovat jostain syystä houkutelleet enemmän ja on ollut kiireitäkin. Pitäisi tuon kanssa ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta käymään enemmän. Ehkä nyt en voi luistaa asiasta enää enempää, kun kirjoitan sen tänne julkisesti ylös. Nykyään vain olisi aikaa enemmän iltaisin, enkä silloin tykkää käydä salilla, koska a) ruuhkaa b) aamupäivästä olisi enemmän energiaa.

I love your blog

Sain tämän post it -lapun Raisalta. Hän itse kirjoittaa Leffaurakka-blogia, jota suosittelen lukemaan ja selailemaan. Blogissa on hyvä alkuasetelma ja idea muutenkin ja sieltä saa hyviä leffavinkkejä. Raisalla on myös Kirjaurakka-blogi, jossa on samantyyppinen idea kuin tuossa ensimmäisessäkin. Olisin noille blogeille antanut tämän tunnustuksen, mutta enhän voi sitä antaa takaisin sille, jolta sen olen saanut. Käykää tutustumassa molempiin blogeihin!

Kiitoksia kovasti tästä tunnustuksesta, Raisa.

Lapun mukana tuli myös ohjeet:

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämä tunnustus ja tehtävä on mielessäni muhinut jo pitempään, enkä halunnut enää viivästystää näiden tunnustusten julkistamista. Valitettavasti se vain tarkoittaa sitä, että tällä kertaa annan tunnustukset vain kolmelle viiden sijaan. En ole pitkään ollut vakituinen vierailija tässä blogien ihmeellisessä maailmassa ja sellaiset blogit, joita säännöllisesti olisin aiemmin lukenut ovat hyvin vähissä tai niiden kirjoittaminen on lopetettu ajat sitten. Tämä ei silti tee tästä kunnianosoituksesta yhtään sen vähäisempää. Olkaa iloisia ja ylpeitä näistä. Tässä ne nimittäin tulevat:

Ensimmäinen tunnustus menee Mokkikselle mahtavasta Kilot Kuriin -blogista. On ollut mukavaa seurata kuinka Mokkis ihan oikeasti saavutttaa tavoitteitaan ja osaa kirjoittaa aiheesta innostavasti ja mielenkiintoisesti.

Toinen tunnustus menee Hippi jumppaa, hippi skumppaa? -blogin Kata-Hipille. Vähäiset kirjoitukset ovat saaneet minut haluamaan lisää ja toivon, että tämä tunnustus saisikin hänet muistamaan bloginsa paremmin.

Tämän kerran viimeinen tunnustus menee innoittemaan aloittelevaa bloggajaa Veeraa, joka on puoli vuotta lueskellut muiden blogeja jääden koukkuun ja nyt aloitti omansakin nimellä: Veera treenaa. Toivotan hänelle intoa, onnea ja hyviä kirjoitushetkiä bloginsa parissa!

Unimaailmaa

Välillä näkee sellaisia unia, että ne jäävät pyörimään mieleen päiväkausiksi tai vuosikausiksi, eikä niistä välttämättä pääse koskaan kunnolla eroon. Ainakaan ennen kuin on tehnyt jotain. Toisaalta unet ovat hyvä muistuttajakin joistain asioista. Siltä varalta, että viimeyön uni ei olekaan sellainen, joka jäisi vaivaamaan, niin ainakin tämä kirjoitus jää minua muistuttamaan.

Unessani nimittäin katsoin tv:stä sarjaa Juuret. Jossain vaiheessa (niinkuin aina unissa) olin kuitenkin itsekin tempautuneena mukaan sarjan tapahtumiin. Ehkä jo itse unessa, mutta viimeistään hereillä tajusin, että tämähän on ollut "pitäisi joskus lukea" -kirjalistallani jo ainakin kymmenen vuotta ellei kauemminkin. Sarjahan perustuu Alex Haleyn kirjoittamaan kirjaan. Mukavaa olisi kyllä nähdä tuo sarjakin uudestaan.

 

Ehdin kirjoittaa jo pitkät pätkät siitä mistä sarja alkaa, mutta tajusin sitten sen spoilaavan ehkä liikoja, jos joku ei tiedäkään tätä kirjaa/sarjaa. Tässä myös mainos vuodelta 1977, joka paljastaa jo enemmän kuin mitä minä suostuin.

Onko joku lukenut tuota kirjaa? Mitä piditte siitä? Millainen oli? Oliko kirjoitustyyli hyvä ja luettava vai tylsä ja laahaava?

Viillellyt.. eikun viipaloidut kurkut!

Aamuyöhön asti siinä meni, mutta tällaisia herkkuja niistä tuli. Lähes kymmenen purkillista niitä tulikin, niin ei ihmekään että kesti niin pitkään.

Toivottavasti näistä tulee hyviä tai edes syötäviä. Sovelsin näihin kahta eri ohjetta. Eli jos näistä tuleekin täydellisiä, niin onnistuukohan enää koskaan tekemään samanlaisia vaikka yrittäisi.Eri raaka-aineiden määrätkin olivat ihan mitä sattuu. Kurkkuja oli ihan liikaa ja lientä ei meinannut millään riittää. En tiedä onko sitä tarpeeksi kaikissa purkeissa ja jos ei, niin mitenkähän mahtavat säilyä. Makua pääsee arvioimaan vasta viikon tai kahden kuluttua. Tuskin maltan odottaa. Pitäisiköhän tehdä maistiaispäivää varten sämpylöitä ja jonkinlaisia kasvispihvejä. Vai miten muuten tällaisia voi syödä kuin leivän ja hampurilaisen välissä?

Kello löi jo viisi...

Heräsin tänään jo ennen viittä. Yli tunnin makoilin sängyssä ja yritin saada uudelleen unta, mutta eipä siitä tullut mitään. Luulikohan alitajunta, että käyn vielä viikonlopputöissä? Aiemmin nimittäin noihin aikoihin perjantain ja lauantain välisenä yönä olin yleensä aina töissä. Nousin sitten pirteänä uuteen aamuun nauttimaan tästä päivästä. Ihaniahan nämä aamuhetket ovat. On niin paljon mukavempaa rauhassa ja kiireettä aloittaa aamunsa ja viettää oma rauhallinen hetkensä kera teemukillisen. Etenkin näin alkusyksystä tuohon oheen kävisi täydellisesti se, että teensä tai kahvinsa joisi pihalla ja levittäisi puutarhapöydälle tuoreen aamulehden. Valitettavasti minulla ei ole puutarhapöytää, ei kunnon pihaa, eikä edes lehtitilausta. Täytyy siis tyytyä tähän tietokoneen ääressä istuskeluun.

Yllä tämänhetkinen teevalikoimani. Keisarin morsian kurkistaa kainosti Ihaan takaa.

Tarkoituksena oli vain hiukan vähentää kahvia, eikä lopettaa kokonaan, mutta nyt olen vahingossa ollut jo yli viikon ilman kahvia. Viime viikon perjantaina aamukahvit join. Sen jälkeen olen kitannut vain teetä ja sitäkin yleensä kofeiinittomana. Ehkä noin joka kolmas päivä olen juonut kofeiinipitoista teetä.

Käytin aamulla aikaa myös ensiviikon lukujärjestyksen tekoon. Olen huomannut, että harvoin saa mitään aikaiseksi tai ainakin unohtaa puolet asioista, jos ei jonkinlaista viikkosuunnitelmaa tee. Nyt vain tuntuu olevan liian monta juttua meneillään. Mistä päästä pitäisi karsia pois, että ehtisi tehdä näitä kaikkia: kuntosalilla käynti, tankotanssitreenit, koulu, puolison kanssa ajan viettäminen, koiran kanssa lenkkeily ja koiran rapsuttelu ja harjaus, kirjojen lukeminen, siivous ja muut kotityöt, nukkuminen ja kaiken tämän päälle tarvitsisi myös sellaista ihan omaa rauhallista aikaa jolloin ei tee oikeastaan mitään ja saa olla ihan yksin. Huh huh. Onneksi ei sentään tähän päälle ole vielä lapsikatrasta. Miten te kotiäidit saatte koskaan yhtään mitään aikaiseksi? Tai mistä asioista te karsitte, että saatte muihin hommiin enemmän aikaa? (Puhumattakaan töissä käyvistä tai opiskelevista äideistä.)

Hiukan helpompaa olisi, jos saisi ihan mielivaltaisesti itse keksiä nuo aikataulut, mutta ei niitä sali- ja tankotanssituntejakaan ole ihan milloin haluaa. Monet hyvät tunnit menevät nyt päällekkäinkin tai eivät muuten vain sovi minun aikatauluuni. Kai sitä jonkinlainen lepopäiväkin pitäisi pitää? Ensiviikolle ei taida sellaista ollakaan. Pitäisiköhän karsia maanantailta pois kaikki muu paitsi koiran kanssa lenkkeily. Se vaan sitten tarkoittaa sitä, etten pääse koko viikolla yogapilatekseen. On jo ihan ikävä sinne. Samoin kuin zumbaan, jota olisi maanantaina aamupäivästä. Olisiko tarpeeksi rauhallinen lepopäivä, jos kävisi vain koiran kanssa lyhyellä lenkillä ja sitten illaksi menisi yogapilatekseen? Tai jos sunnuntailta jättäisikin pois tankotanssin kokonaan, niin illalla menisi vain syvävenyttelyyn.

Onkin tässä päässyt vähän liikaa jäykistymään, vaikka melko notkea kai sitä vieläkin on. Palauttelevien venytysten lisäksi en ole paljoakaan tehnyt mitään "ylimääräisiä" venyttelyjä. Aiemmin muistin reippaasti venytellä ja joskus se olikin varmaan ainoa liikuntamuoto mitä harrastin hyötyliikunnan lisäksi. Harmillista, että se on nyt meinannut jäädä. Siksi nuo ryhmävenyttelyt ovatkin hyviä. Jos muuten on muka koko ajan niin kiire ja paljon touhua, niin siellä ainakin malttaa tehdä rauhassa muiden tahtiin. Yleensä jo pelkkä saliin sisään astuminenkin jo rentouttaa ja kaikki mahdolliset huolet tai kiireet jäävä mielestä välittömästi. On myös helppoa kun on vetäjä, joka määrää mitä tehdään ja kuinka kauan, eikä tarvitse omaa mieltään sillä vaivata. Pitkään olen toiminutkin venytysten puolestapuhujana ja jatkan sitä vieläkin. Venytelkää, venytelkää!

Iltalisäys
Jopas oli päivä. Putkeen siis vedin salilla afrotanssin, zumban ja yogapilateksen.Saavuin salille jo vähän aiemmin ja näin ja kuulin kun muut olivat spinningmaratonilla. Silloin iski vähän kateus. Miksen voinut olla monessa paikassa yhtäaikaa. Siitä on kohta jo melkein vuosi kun olen viimeksi osallistunut siihen. Muutkin maratonit olisivat kivoja. Toivottavasti niitä on jatkossa vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Nyt kun minullakin on lauantait vapaita ja pystyn niihin osallistumaan. Ne kun ovat aina lauantaisin.

Yllättävän hyvin jaksoin tämän koko rumban Afrossa en muistanut ottaa niin rauhallisesti kuin olin suunnitellut vaan aika täysillä tuli vahingossa vedettyä. Zumbassa olikin sitten ihan uusi vetäjä. Tunti oli hänelle itselleenkin ihkaensimmäinen tässä firmassa. Ihan mielenkiintoinen tunti oli. Ainakin erilainen. Harvoin salilla komennetaan liikkumisen lisäksi myös laulamaan. Loppuvenyttelynä ja -lauluna tuli nimittäin My Heart Will Go On ja tietysti kaikkien zumbaan tulevien pitää osata se. Tunnin jokaisesta biisistä saimme myös kuulla sanan tai pari. Harvemmin muut kertovat biisivalinnoistaan, että mitä ne ovat ja miksi ovat ne valinneet. Alkulämmittely tuntui aivan järkyttävän rankalta ja ehdin jo pelätä millaista lopputunti on, mutta ehkä olin vain niin naatti siitä afroilusta, että lämmittelyt tuntuivat pahemmilta kuin olivatkaan. Etenkin kun samoilla vauhdeilla ei päässyt heti edes jatkamaan, vaan tuntien välissä oli vartin tauko, jolloin ehti liikaa levätä. Olisi varmaan pitänyt se aika käyttää jotenkin lämmitellen, eikä päästää sykettä ihan niin alas.

Viimeisenä yogapilates sujui muuten ihan mukavasti, mutta kädet olivat ihan väsyneet spagetit. Olivatkohan sitten jo eiliseltä päivältä vai noilta aiemmilta tunneilta vai sekä että. Välillä oli vain pakko laskea kädet alas. Ovathan ne nytkin aika nuutuneet. Eräs asia tuli taas tuolla tunnilla mieleen. Eikö muilla ole lainkaan sellaista ongelmaa vai onnistutteko sen jotenkin hampaat irvessä ohittamaan? Monissakin eri liikuntalajeissa(, joita tehdään makuulla tai osittain makuulla) kärsin siitä eniten, että luut hakkaavat ikävästi lattiaan tai että nahkaa hiertää ikävästi jostain. Ei sitä sentään usein tapahdu, mutta aina silloin tällöin joissain liikkeissä. Sitten se saattaa häiritä itse sitä liikettä, jota ollaan tekemässä. Olenkohan vain liian herkkänahkainen vai teenköhän joitain juttuja väärin?

Liikuntaurakan jälkeen palkitsin itseni saunalla ja pienen pienellä shoppailulla. Koskaan vain ei tunnu olevan tarpeeksi liikuntavaatteita, joten niitä oli ihan pakko lähteä hakemaan. Ihanan pirteän näköisiä juttuja löysinkin.Kaikkea näkemääni en viitsinyt ostaa, mutta pistin mieleeni tulevaa varten, jos vaikka jatkossa joutuu ostamaan isompaa tai pienempää tai samaa kokoa, mutta kaikissa eri väreissä! :P

Tuosta paidasta en ole vielä ihan varma, että pyhittäisinkö sen täysin liikunnalle vai käyttäisinkö sitä ihan normaalina paitana vai sorrunko käyttämään sitä molempiin tarkoituksiin. Olen pyrkinyt siihen, että liikuntavaatteet ja muut vaatteet olisivat erikseen, mutta todellisuudessa se ei aina ihan onnistu.

Kotona otinkin sitten yli tunnin päiväunet. Ei tässä muuten jaksaisi enää ollakaan ylhäällä. Kurkkusalaattiakin pitäisi vielä tehdä. Tai varmaankin siskoni innoittamana kokeilen nyt tehdä niistä pelkkiä viipaleita. Toivottavasti tulee edes syötäviä, jollei aivan yhtä hyviä kuin tuosta kurkkusalaatista, jota tein jo aiemmin.

Iltapalakin meni aika myöhäiseksi. Enkä yleensä edes syö näin isoja annoksia iltaisin, mutta tänään olin kuitenkin liikkunut paljon, enkä aiemmin ehtinyt syömään kun nukuin niitä päiväunia. Näytti niin hyvältä, että oli pakko ottaa kuva. Livenä taisi kyllä näyttää paremmalta kuin tässä kuvassa, jonka värit tuntuvat olevan hiukan oudot:

Tuoretta salaattia, kasvissiemenmuhennosmuussia, ja paistettuja muikkuja, NAM!
Huomisellekin jäi vielä hiukkasen.

Jopas lähti lapasesta. Kirjoitinkohan turhaan näin pitkän tekstin? Jaksaakohan kukaan edes lukea tätä?