Juokse Cooper, juokse!

Alkusyksystä aloin ideoimaan, että suurella porukalla voisimme ryhtyä masokisteiksi ja vuosien tauon jälkeen kokeilla mitä nykyään saisi tulokseksi cooperin testistä. Testissähän siis juostaan 12 minuuttia ja lopuksi katsotaan kuinka pitkän matkan on juossut. Useista kutsutuista ja muutamista luvanneista huolimatta paikalle saapui minun ja miehekkeen lisäksi kaksi urhoollista. Eli kaiken kaikkiaan juoksijoita oli neljä. Mielestäni me kaikki juoksimme yllättävän hyvin ja olen oikein ylpeä tuloksistamme.

Oma tulokseni oli 2300 metriä, mikä tarkoittaa sitä, että pääsin tuloksella kategoriaan hyvä. (Erinomainen, hyvä, keskitaso, huono, hyvin huono). Seuraavan kerran tavoitteeksi voisinkin asettaa sen, että pääsisin tuohon erinomaiseen. Seuraava kerta kyllä on jo keväällä ja talvella tuskin tulee tähän treenattua. Realistisempi tavoite voisikin olla, että ensikesän harjoittelee ja ensisyksynä juoksisi niin paljon, että pääsee erinomaisten joukkoon.

Juoksussa olikin joitain tekijöitä, jotka ehkä hidastivat matkantekoa tai sitten käytän niitä vain tekosyinä. Osittain tämän juoksun tarkoituksena olikin testata, että millaista se olikaan ja miettiä mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin. Tässä muutamia toiveita, huomioita ja ajattelunaiheita:

• toivottavasti seuraavalla kerralla ei sada. Auringonpaiste ja kevyempi vaatetus olisi mukava.
• kannattaako kuunnella samalla musiikkia? IPodin johto oli vähän väliä tiellä.
• täytyisi saada joku muu henkilö laskemaan ne kierrokset, niin ei tarvitsisi itse niistä stressata
• erillinen ajanottaja olisi hyvä. Voisi aina ohimennessä kertoa paljonko on aikaa jäljellä ja muutenkin selkeästi kertoa kun aika on mennyt. Nyt meistä neljästä kolme taisi välillä vilkuilla itse omaa kelloaan. Itse jouduin sen aina hankalasti taskusta kaivamaan.
• osta paremmat kengät. Kuten pelkäsinkin kengännauhat aukesivat kesken kaiken. Niissä on ollut sellaista vikaa jo pitkään. Muutenkin niistä meinaa tulla jo jalka läpi.
• pitempi lämmittely voisi olla hyväksi. Esim. kävelisi paikalle kotoa asti.
• enemmän treenausta ennen suoritusta
• joukolla hauskaa ja ensikerralla enemmän väkeä mukaan
• lopussa kunnon spurtti. Nyt hölkkäsin tasaisen tappavaa vauhtia koko 12 minuuttia.

Se ite on cylon, joka muista sanoo!

Lauantaina lähes koko päivä meni siinä kun pelasimme viiden hengen voimin ihan vain pari kertaa erästä minulle uutta peliä. Muut olivat tätä aiemminkin pelanneet, mutta minä kuullut vain villejä huhuja. Mikä peli sitten on sellainen, että siinä kestää niin kauan? No, tv-sarjaan perustuva lautapeli Battlestar Galactica.

Peli tuntui alkuselostuksen mukaan todella
yksinkertaiselta. Sitten ryhdyttiin ottamaan
kaikki tarvittava esille ja koko pöytä
täyttyi kaikenlaisesta
tilpehööristä.
Jaiks!

Faktat Battlestar Galacticasta

Ihmisten luomat ja sittemmin kapinaan nousseet cylon-robotit palaavat asutuille planeetoille tuhoten ihmisten planeetat Kobolin 12 siirtokuntaa. Vain kourallinen avaruusaluksia, suojanaan taisteluplaneetta Galactica, pääsee pakenemaan ihmiskunnan hävitystä ja tästä tilanteesta alkaa myös itse peli.

Kyseessä on yhteistyöpeli, jossa pelaajat valitsevat yhden sarjan hahmoista pelattavakseen ja yrittävät päästä laivastolla Kobol-planeetalle löytääkseen kartan Maahan, kadonneeseen 13. siirtokuntaan, uuden alun toivossa. Ihmiset voittavat, jos laivasto pääsee Koboliin. Cylonit voittavat, jos jokin neljästä resurssista (polttoaine, ruoka, moraali ja väestö)) tippuu nollaan tai cylonit onnistuvat valtaamaan Galactican tai vaurioittamaan sitä tarpeeksi.

Ilkeät vihulaiset yrittävät hyökätä pienen viattoman
minun kimppuuni.

Mutkikkuus: Pieniä yksityiskohtia riittää, mutta perussäännöt oppii helposti.
Onnen vaikutus: Sattumalla on suuri vaikutus peliin, mutta pelin luonteen huomioonottaen se kuuluu asiaan.
Vuorovaikutus: Pelaajien välinen keskustelu, huijaaminen ja uskottelu on pelin kantavia asioita.
Teema: Peli on erittäin vahvasti temaattinen ja sarjalle uskollinen.
Uudelleenpelattavuus: Jokainen peli on erilainen ja hyvällä porukalla peliin palaa kerta toisensa jälkeen.

Pituus: Laatikkoon merkitty 120-180 minuuttia, mutta peli voi tästä helposti venyä.
(Faktaosuus lainattu lautapeliopas-sivustolta.)

Mitä mahtaa neitonen synkissä
pohtia noin kovasti...

Muistaakseni minulle sanottiin tuosta pelistä, että kestää yleensä kahdesta neljään tuntia. Taisihan meilläkin ainakin noista se toinen pelikerta kestää sen neljä tuntia. Ehkä sitten käytämme ajasta paljon siihen jutteluun ja spekulointiin. Sehän näissä yleensä onkin se hauskin osuus. Tämän pelin yksi parhaista piirteistä oli muutamasta muustakin pelistä tuttu asetelma, että peliä pelataan yhdessä, mutta joukossa on myös henkilöitä, jotka ovatkin ihmisiä vastaan, mutta alussa emme vain tiedä ketkä näitä ilkeitä cyloneita ovat. Halutessaan Cylon saa paljastaa itsensä vaikka heti ensimmäisellä vuorollaan. Eri asia sitten onko se järkevää. Yleensäkin jossain vaiheessa paljastaminen kannattaa tehdä. Viimeistään silloin kun muut ovat arvanneet, että olet cylon. Mielenkiintoinen seikka oli myös se, että pelin alussa saattaa hyvinkin olla yksi tai kaksi cylonia tai välttämättä ei yhtään. Pelin puolessavälissä jaetaan lisää kortteja, jolloin peliin voi tulla lisää näitä cyloneita. Kuitenkin niin, että jaon jälkeen pelissä on yhteensä se kaksi.

Ensimmäisen pelin pelasin Lee "Apollo" Adamana, joka on lentäjä. Näin pääsin lentelemään avaruuteen pienemmällä aluksella ja ammuskelemalla taistelemaan vihollisaluksia vastaan. Loppupelin ajan kun presidentti oli paljastunut cyloniksi hän joutui luovuttamaan tittelin minulle ja näin pääsin tekemään loppupelin aikana tärkeitä päätöksiä. (Vai menikö se ihan noin. Korjatkaa pelitoverit, jos muistan näitä asioita väärin. Joka tapauksessa jossain vaiheessa peliä olin presidenttinä. Siitä todisteena tuo presidentti-kortti hahmokorttini vieressä tuossa kuvassa.)

Ensimmäisessä pelissä me ihmiset hävisimme. Olikin hyvä siinä välissä pitää vähän ruokataukoa ja rentoutua teemukillisen parissa. Etenkin kun illan emännällä oli näin hienoja mukeja. Sopivat hyvin tuollaisen pelailun yhteyteen. Mukit ovat siis tuolla Afrikan tähti -teemalla ja niissä on noita pyöreitä tyhjiä kohtia. Sitten kun mukiin kaataa kuumaa juomaa, niin sen alta paljastuu jotain. Huonolla tuurilla vain tyhjää. Hyvällä tuurilla Afrikan tähti.

Tällä kertaa sain vain hevosenkengän.
Joskus on tullut itse Afrikan tähtikin!

Sitten jatkoimme uuden pelin parissa. Tällä toisella kerralla halusin pelata jotain erilaista hahmoa, joten valitsin itselleni "Chief" Galen Tyrolin. Mukavaahan hänelläkin oli pelata ja pelikokemus oli hyvin erilainen. Johtuen kuitenkin ehkä enemmän itse pelistä ja sen tapahtumista kuin juurikaan siitä millaisen hahmon olin itselleni valinnut.

Blondi viettelijätär seurasi ja ahdisteli minua koko ajan.

Tällä toisella kerralla me ihmiset vihdoinkin voitimme. Hyvä, etten ollut jokaisella kerralla hävinneiden puolella. Nyt tätä kehtaa ehkä pelata toistekin. Mahdollisimman pian kyllä pitäisi päästä pelaamaan. Tuntuu, etten vieläkään kunnolla oppinut kaikkia sääntöjä ja asioita ja jos menee kauan aikaa, niin unohdan nämä vähätkin. Lautapeleistä tämä on kyllä paras, jota olen aikoihin kokeillut. Pitkään kyllä onkin tullut varmaan pelattua enemmän korttipelejä, wii-pelejä, juomapelejä ja muita.

Jos viikot olisivat kymmenpäiväisiä ja vuorokaudessa olisi kolmekymmentä tuntia, niin tästä pelaamisesta olisi ehdottomasti tehtävä viikottainen tapa. Nyt tahtoisin pelata tätä peliä paljon lisää ja on vielä monia muitakin pelejä, joita en ole pitkään aikaan tai koskaan pelannut ja haluaisin pelata. Yhdessä pelaamisessa on sekin hankaluus, että milloin saisi sovittua kaikille sopivan päivän. Aina jollain on jotakin muuta tai liikaa kiireitä.

You Are Not a Cylon
Our test indicate that you are not
a Cylon, although you can never
know for sure...

 Peli sai minut myös innostumaan kyseisestä tv-sarjasta enemmän. Olen nähnyt siitä vain joitain satunnaisia pätkiä, eivätkä ne ole vaikuttaneet niin kiinnostavilta, että olisin jaksanut katsoa edes kokonaista jaksoa, vakituisesta seuraamisesta puhumattakaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että pelin maailmaankin voisi päästä sisään paremmin kun katsoisi edes muutamia jaksoja sieltä täältä. En siis tarkoita, että peli sujuisi paremmin tai säännöt tai muutkaan jutut tulisivat yhtään sen tutummiksi vaan ihan vain sitä, että tunnelma voisi olla ihan erilainen ja pelihahmotkin tuntuisivat oikeammilta ja sitten voisi joko käyttäytyä niinkuin he tai nauresekella miten epätyypillisesti hahmon luonteelle sitä toimiikaan.

Nokkelimmat varmaan huomasivatkin tästä tekstistä, että minä en saanut/joutunut kertaakaan olla/olemaan cylon, vaan pelasin molemmat kerrat ihmisenä.

Neito synkissään ei ollutkaan
enää niin synkkänä kun
paljasti kaikille olevansa
CYLON!

 

Tankoilua

Huomenta! Onkohan minulla jotenkin omituinen unirytmi? Iltaisin ennen nukkumaanmenoa harmittelen kun kukaan ei ole kirjoittanut uusia blogipäivityksiä. Sitten tulen aamulla katsomaan ja yön aikana niitä onkin tullut yleensä lähemmäs kaksikymmentä. Sitten en jaksa kerralla lukea kaikkia niin ajatuksen kanssa.

Mielellään kuitenkin pidän koko ajan samaa unirytmiä. Jos viikollakin pitää herätä kuuden ja kahdeksan välillä, niin miksi ihmeessä haluaisin viikonloppuna väkisin valvoa ja nukkua kahteentoista ja sotkea unirytmini. Sitten se vasta vaikeaa olisikin maanantaiaamuisin herätä. Viimeyönä heräsin jo 03.53 ja kun en puolen tunnin kuluttua ollut vieläkään saanut unta, niin meinasin nousta kokonaan ylös. Onneksi kuitenkin lopultakin sain vielä unen päästä uudelleen kiinni ja sainkin nukuttua jopa kahdeksaan asti.

Eilen kävin taas tankotanssitunnilla. Mikähän kaikki vaikuttaa siihen miten hyvin tunnit sujuvat? Aluksi nimittäin tuntui siltä, että teimme vähän liiankin helppoja juttuja. Lopputunnista taas tuntui ettei oikein mikään sujunut. Mikä oli siitä hassua, että teimme samoja juttuja, jotka minulla olivat aiemmilla tunneilla sujuneet ihan hyvin. Nyt en millään löytänyt oikeita asentoja ja kipukin tuntui pahemmalta kuin viimeksi. Valitettavasti emme tällä kertaa tehneet lainkaan sitä pitoa, josta koin alkuviikosta ahaa-elämyksen. Toivottavasti ensikerralla pääsen taas harjoittelemaan sitä.

Mahtaako olla sattumaa vai ohjaajastakin riippuvaa, mutta aina kun minulla on mennyt mielestäni hyvin ja olen lähtenyt tunneilta erikoisen hyvällä mielellä, niin ohjaajana on ollut se tietty sama henkilö. Iloisin mielin muidenkin tunneilta olen lähtenyt, mutten aivan yhtä iloisin kuin tämän yhden. Nyt tekisi mieli mennä vain hänen tunneilleen, vaikken ole edes testannut vielä paikan kaikkia eri ohjaajia. Sieltähän voi löytyä vielä vaikka kuinka hyviä. Oikeastihan en voi hirveästi siihen vaikuttaa kenen tunneille menisin. Oikeastaan vain pakko mennä niille tunneille, jotka sopivat aikatauluuni.

Voisipa saada säännöllisesti jotain yksityisopetusta ja sitten vielä kotiinsa oman tangon.

Emmerdaleen, la la la laa!

Muutamasta typerästä jutusta huolimatta tämä viikko on ollut aika mukava. Ehkäpä yksi syy on ollut ylitse muiden siinä miksi tästä viikosta onkin tullut niin hyvä.

"Haloo, kuuleeko tulevaisuuden minä?
Täältä sitä vaan soittelen Emmerdalesta,
että elä murehdi. Pääset sinä tänne vielä toistekin!"

Täytyyhän tästä tulla fiilistelemään tännekin. Muutama päivä sitten sain tiedon, että peruutuksen vuoksi minäkin pääsen tänä syksynä mukaan Emmerdale-matkalle eli faniviikonloppuun. Siis mihin? No, jokavuotiseen (ainakin toistaiseksi) viikonloppuun Englannissa, jossa pääsee tapaamaan muita faneja, näyttelijöitä ja näkemään sarjan kuvauspaikkoja. (Aina vähän pelottaa, että entäs jos nyt onkin viimeinen kerta kun tätä järjestetään.) Pääsen siis varasijalta matkaan. En ollut automaattisesti lähtijöiden joukossa, koska olen ollut tuolla aiemminkin. Suomesta tuonne siis lähtee vain SEC:n (Suomen Emmerdale Club) jäseniä ja Englannistakin siellä on vain paikallisen klubin jäseniä.

Kingien toimistolla

Minähän muuten vasta viime viikolla julkaisin täällä listan, jossa luettelin tulevaisuuden haaveitani tai suunnitelmiani. Yksi niistä oli, että pääsisin uudelleen käymään Emmerdalessa. Kannattaa siis kirjoittaa tuollaisia listoja ylös ja julkiseen jakoon. Heti alkaa tapahtua! Suosittelen sitä siis kaikille muillekin.

Tulevan matkan kunniaksi päätin julkaista täällä pienen tiivistelmän ja kuvia edellisen faniviikonlopun tunnelmistani:

Pahvikuvia ne maisemat vaan ovatkin.

"Tapahtumat alkoivat jo perjantai-iltana kun hotellillamme kävivät Chris Chittell (Eric Pollard), Steve Halliwell (Zak Dingle), Dominic Brunt (Paddy Kirk) ja pari henkilöä, joita emme ole vielä Suomessa nähneet. Se ei kuitenkaan ollut vielä mitään lauantai-iltaan verrattuna. Silloin pääsimme tapaamaan vielä useampia tuttuja naamoja ja joitain vähän vähemmän tuttuja naamoja.

Yksi uusista hahmoista jäi mieleen paremmin kuin muut. Davidin kanssa oli hauska jutella ja kyselin häneltä hänen rintamerkeissään. Toisessa luki Ben Folds ja minä ihmettelin, että kuka hän oikein oli. David käski minua googlettamaan Ben Foldsin joskus ja kertoi, että hän on maailman paras laulaja. Pyysin häntä kirjoittamaan nimen ja käskyn googlettaa matkakertomusvihkooni, etten unohtaisi ja hän teki työtä käskettyä. Onneksi tajusinkin pyytää muistutuksen. Muuten olisin jo unohtanut koko nimen.

David (Pollardin poika) yrittää voittaa
minut illan syvin kaula-aukko -kisassa.

Parhaimpana muistona jäi mieleen henkilö, jonka tapaamista olin eniten odottanut. Mark Charnock (Marlon Dingle) oli juuri niin mukava ja hauska kuin olin odottanutkin. Hänen kanssaan palasin juttelemaan monta kertaa, vaikka kävinkin välillä muiden näyttelijöiden luona. Kävin hänen kanssaan juttelemassa monta kertaa. Ensimmäisellä kerralla pyysin nimikirjoituksenkin ja vitsikkäästi Marlon kirjoitti sen suomalaisesti pisteiden kera: Marlön. Taisin jäädä ihan positiivisesti Markin mieleen, koska hän kävi vielä halaamassa minua ennen kuin lähti tapahtumasta pois. Urhoollisesti olin jaksanut olla viimeisten valvojien joukossa. Olinkin jo etukäteen uhonnut, että en lähde nukkumaan niin kauan kuin vain yksikin näyttelijöistä on paikalla.

Vieläköhän Marlon muistaa minut?

Seuraavana aamuna ei sitten ollutkaan niin helppoa nousta ylös.

Dinglelässä

Herätys oli aikaisin aamulla, enkä varmasti olisi jaksanut muuten nousta, mutta kun tiesin mitä on ohjelmanumerossa seuraavaksi, niin pakkohan sitä oli herätä. Menimme nimittäin tutustumaan Emmerdalen kylään. Nykyisin kuvauksissa käytettävä kylä on varta vasten tv-sarjaa varten rakennettu. Näin kuvauksia saadaan tehdä rauhassa turisteilta. Oli hassua kierrellä kylää ja katsella paikkoja, samalla testaillen, että osaanko itse sanoa, kuka hahmo asuu missäkin talossa. Kylän pubi, Villapakka, oli tietenkin helpointa tunnistaa. Säät suosivat meitä ja mielelläni olisin istunut Villapakan pihalla nauttimassa pari olutta. Harmi vain, että rakennuksen sisällä ei oikeasti ollut pubia, vaan sisäkohtaukset kuvataan oikeasti studioilla. Osa kylän rakennuksista oli sisältä sellaisia kuin sarjassakin, osassa taas oli sisällä jonkun muun asunto tai sitten jotain muita tuotantoon liittyviä tiloja.

Kävimme tutustumassa myös studioihin, joilla kuvataan useita sisäkohtauksia. Oli omituista nähdä vierekkäin monien tuttujen paikkojen lavasteita. Silloin sen vasta kunnolla tajusi, että kaikkea ei kuvata kylässä ja kaikki ei ole oikeasti siellä missä sen sarjassa väitetään olevan. Joukossa oli myös paljon täysin outoja ja tuntemattomia lavasteita. Olemmehan Suomessa kolme vuotta jäljessä Englannin jaksoihin nähden."

Kartanon pihaa

Kyllä. Tämä oli tiivistelmä. Tietäisittepä vaan miten pitkiä ne alkuperäiset matkakertomukset ovat.

Sam Dingle

Kylän keinuilla. Aurinko paistaa.

Villapakka

Eläinlääkärin uusin apulainen

Aamukahvilla

Juuri kun pääsin kehuskelemaan, että kyllähän meikäläinen elää ja syö aika terveellisesti, niin sitten sitä pitääkin jo seuraavaksi juosta porsastelemaan aamupala kahvilaan. No, ei se nyt niin hirveää porsastelua ollut ja vaikka olisikin, niin tuollaista tapahtuu ehkä noin kerran vuodessa, joten ei kai se niin kovin vaarallista voi olla.

Oli nimittäin pakko käyttää eräs alennuskuponki ja käydä herkullisella aamupannarilla miehekkeen kanssa. Me molemmat valitsimme pannukakun päälle kylmäsavulohta. Annokset olivat todella isot, varsinkin aamupalaksi. Mieheke otti annoksensa ihan isokokoisena. Minä valitsin pienemmän pannukakun, jonka viereen sai sitten salaattia. Eli ei nyt sentään ihan höpsötykseksi mennyt. Salaatinkastikkeeksi valitsin paprikavalkosipuliöljyn, enkä senkään kanssa lätrännyt ihan hulluna vaan otin aina haarukalla sen verran kuin tarvitsin. Yli puolet taisikin siitä jäädä. Juomaksi otin herkullisen latten. Hyvää oli, vaikken ottanut siihen edes mitään makusiirappia. Todennäköisesti se olisikin tehnyt siitä vain liian makean.

Huomaa salaatti!

Herkullista mönjää, nam nam!

 

*mumsmums*

Kaiken tämän mussuttelun jälkeen viikon positiiviset uutiset. Viimeksihän loin itselleni suunnitelman, jossa pudottaisin painoa 0,21kg/vko tai 0,26kg/vko. Siihen en edes laskenut mukaan edellistä viikkoa. Eli suunnitelman mukaan tällä viikolla painonpudotus olisi ollut nolla. Itse asiassa viimeaikojen lepäilyjen (ja menkkaturvotuksen) takia odotin, että paino olisi saattanut jopa nousta. Yllätys olikin suuri, kun viikottainen punnitus antoi tulokseksi -0,8kg. Eli olen nyt suunnitelmaani sen 0,8kg edellä. Ei silti pitäisi liikaa innostua. Kuitenkin sitten ensiviikolla lukemat ovat nousseet. Kaiken järjen mukaan pudotusta pitäisi olla enemmänkin, kun nyt on päässyt siitä turvotuksesta eroon, mutta entäs sitten muuten elintavat. Yritän vielä löytää itselleni sitä sopivinta ruokailutapaa ja olen tällä viikolla hiukan lisännyt syömisiäni, jotta jaksaisin paremmin rehkiä ja tämä viikko on tarkoituksella leppoisampi kuin taas seuraavat kolme viikkoa. Viime viikko oli ihan vahingossa kevyempi mm. kipujen ja kiireen takia.

Viime aikoina on muutenkin tullut pohdittua paljon näitä ruokailu- ja liikunta-asioita. Tällä hetkellä kaikki mitä teen tai syön on aika lailla itse mietitty tai ideoitu muiden ihmisten tavoista. Varmasti tekisi minullekin hyvää kysellä näistä vähän enemmän joltain, joka oikeasti tietääkin jotain asioista. Pari käyttämätöntä personal trainer -tapaamista onkin vielä käyttämättä. Kenties nyt olisi oikea aika ottaa taas yhteyttä ja varata tapaaminen.

Minkälaisia aamupaloja te syötte? Käyttekö koskaan kaupungilla aamukahvilla tai aamupalalla? Normaalisti en itse ole kovin hyvä syömään aamuisin. Kotona aamiaiseni on yleensä aika nestemäinen ja raikas, esim. mehut, pirtelöt, rahkat, hedelmät. Enkä käy muutenkaan kahviloissa kovin paljon. Tänä vuonna olen tainnut käydä kolme kertaa ja ne kaikki ovat mahtuneet tähän kahden viikon sisään. 

Paluu tankotanssin pariin

Tarkoituksella pitämäni pieni tauko tankotanssiin on nyt ohitse ja lahjakortin viimeiset käyntikerrat pitäisi nyt käyttää mahdollisimman nopeasti. Pääpaino tämänhetkisessä liikuntasuunnitelmassani onkin nimenomaan nuo tankotanssit. Muihin liikuntoihin menen sitten jos niihin on aikaa ja jos ne eivät satu päällekkäin tankotanssituntien kanssa. Tunteja kun ei järjestetä kovin usein. Ellen sitten menisi jollekin superedistyneiden tunneille seisoskelemaan sormi suussa.

Eilen kävin jo yhdellä tunnilla. Hauskaa oli. Vähän tuli tunnin jälkeen sellainen olo, että enemmänkin juttuja olisi saanut olla. Uskaltaisikohan jo sinne hiukan edistyneempien tunnille vai jatkaisiko vielä varovaisesti näissä ihan aloittelijoiden ryhmissä. Ainakin näitä ihan aloittelijoiden tunteja minulla on jo varattuna. Yksi niistä jo tälle viikolle. Enkä tiedä miten hyvin pitäisi osata nuo mitä nyt on harjoiteltu. Jokaisella kerralla on ollut vähän eri juttuja ja monet niistä ovat sujuneet nopeasti melko hyvin. Osa taas sitten ei. Esimerkiksi yhtä juttua en ollut aiemmin saanut lainkaan onnistumaan. Melkein samanlaisena se on jokaisella kolmella kerralla tehty. Kyseessä ei ole mikään monimutkainen liike vaan ihan vain pito. Ensimmäisellä kerralla tuskailin, että eihän sellaista voi tehdä kun se sattuu niin kovasti. (Kyllähän tuo polvitaive on nytkin kipeä.) Toinen kerta meni ahdistuneena katsellen, että miksi kaikki muut sen osaa, mutta minä en. (Toisella kerralla tuosta tehtiin kyllä joku hiukan eri versio, mutta periaatteessa melkein sama pito.)

Eilinen meni sitten ihmetellessä, kun jalkani ei vain noussut. Vaikka muuten olisin ollut jo melkein oikeassa asennossa, niin se toinen jalka ei vain suostu nousemaan ylös. Kummastellen katselin siinä, miten monet minua isommankin (,muttei välttämättä lihaksikkaamman) näköiset sen onnistuivat tekemään. Eli eihän tässä voi sitten mistään painoasiastakaan olla kyse. Pakko olla enemmän joku tekniikkajuttu, jota en vain tajua. Loppuvaiheessa sainkin sitten ohjaajalta opastusta ja kuulin, että jalka pitää heilauttaa ylös, eikä nostaa. Kuulostaa ehkä ihan mitättömältä pikkujutulta, mutta se tehosi. Koin ahaa-elämyksen ja sain vihdoin ja viimein jalkani irti maasta. Ihan sinne oikealle paikalleen en sitä saanut vielä, enkä ehtinyt siinä kuin pari kertaa testata, kun siirryimme jo seuraavaan juttuun, mutta ilahduin tuosta todella paljon ja olen oikein ylpeä itsestäni. Ehkä ensikerralla pääsen taas hiukan lähemmäksi sitä oikeaa asentoa.

Tämä on kyllä ollut mukava harrastus. Ellei sitten ole vielä ensihuumaa. Kysykää kuukauden päästä minulta uudestaan. Harmi vain että on niin kovin kallista. Nyt käyn tuolla tarjoushinnalla (60 euroa/10 käyntiä), mutta en tiedä viitsisinkö noinkaan paljoa maksaa säännöllisesti edes jos saisin ympäri vuoden noin "halvalla". Normaalisti taitaa sitten olla tuo tuplana vai mitenkähän se meni. Aika paljon enemmän kuitenkin. Eli jos joskus on vaikea keksiä minulle lahjaideoita, niin eikun vaan kolehtia keräämään ja lahjakortin ostoon! ;)

Suunnitelmia keholle ja elämälle.

"Paino kertyy pikkuhiljaa, joten miksi sen pitäisi lähteä nopeasti?" Niinpä. Tähän lauseeseen törmäsin eräässä tekstissä viime viikolla. Hyvin todettu. Tätä piti ihan pysähtyä miettimään. Allekirjoittaneen lisäksi monille tuntuu olevan rankkaa se miten hitaasti paino putoaa, ja ettei niissä tavoitemitoissa ollakaan kahdessa viikossa. Mietin asiaa vielä tarkemmin ja tajusin, että itse asiassa aina kun olen tarkoituksella painoani pudottanut, niin se on lähtenyt nopeammin kuin mitä se on tullut. Eli miten ihmeessä pitäisi vielä vauhdikkaammin tapahtua. Luulisi tämän vauhdin jo riittävän. Sitten tein tarkempia suunnitelmia. Loin parikin tavoitetta itselleni eri ajankohtiin ja vasta sen jälkeen laskin, mitä ne tarkoittaisivat viikkotasolla. Eri versiot antoivat minulle tuloksiksi, että minun pitäisi pudottaa painoa 0,21kg/vko tai 0,26kg/vko. Ihan mahdollisiltahan nuo molemmat kuulostavat. Kun vain en nyt tuudittautuisi ajatukseen, että "helppo nakki" ja sen takia epäonnistuisi koko hommassa.

Täytyy myös muistaa, että ainahan nuo painonmuutokset tapahtuvat sahaten ylös alas koko ajan, vaikka kokonaissuunta olisikin selkeästi vain jompi kumpi. Eli ei pidä masentua heti ensimmäisestä plussaviikosta tai turvotuksesta. Tuollaisten viikkojen takia joinakin viikkoina painonpudotuksen pitäisikin olla suurempaa, jotta keskiarvo pysyisi vähintään tuossa suunnitellussa. Mitä luulette? Kuulostaako realistiselta?

Ruokailuasioitakin on tullut mietittyä viime aikoina paljon. Päätin jo, että jouluna (24.-26.12.) annan itselleni luvan 24/7 syöpöttelylle, jottei tulisi huono omatunto ja stressi. Tuskin kuitenkaan ihan armottomia määriä tulee syötyä. Enkä koskaan ole pitänytkään joistain tietyistä jutuista. Kenties päätän jo etukäteen senkin, että vaikka olisi kuinka "epäkohteliasta" kieltäytyä joulutortuista, niin en syö niitä, koska en ole niistä koskaan pitänyt. Kuinkahan tuon syöpöttely-luvan suhteen sitten käy ja onkohan ihan tyhmä idea. Tällä hetkellä näen joululoman hyvänä lepo- ja tankkaushetkenä, mutta mikä mahtaa olla olo tammikuussa.

Muutenkin pitäisi nyt paremmin oppia jättämään nuo "herkuttelut" pois. Sanana tuo on niin hassu. Parhaita herkkujahan ovat ne normaalit tavalliset ruoat, jota tulee syötyä säännöllisesti ja jotka ovat terveellisiä. Nyt puhunkin niistä "muiden herkuista". Aivan liian usein tulee syötyä joko tavasta tai kohteliaisuudesta mm. pullaa, piirakkaa, keksiä, torttua ja karkkia, vaikka en edes oikeasti tykkää noista mistään. (Suklaa ei sitten ole karkkia vaan peruselintarvike! ;) ) Pikaruoatkaan eivät ole vuosiin maistuneet, kun makuaistini on muuttunut itsestään, eikä pizzerian pizzaakaan tee mieli kuin kännissä tai krapulassa. (Itse tehtynä pizzakin on paljon parempaa ja silloin tällöin myös terveellisempää.) Jäätelöäkään tekee nykyään todella harvoin mieli. Ehkä kerran kesässä. Tänä vuonna taisin silti syödä sitä noin 5-10 kertaa. (Toissakesänä vain KAHDESTI!)

Eli tästä lähin kun tulen käymään, niin ihan turhaan yritätte pakottaa minua syömään niitä pullianne. Voitte pistää ne pois kokonaan. Paitsi tietenkin, jos ne ovat ihan tuoreita ja niissä on paljon suklaata.

Välillä näitä miettiessä ihan ihmettelen, että mitä tässä minun ruokavaliossani on sitten pilalla, kun en edes tykkää melkein mistään ns. herkuista ja silti välillä paino nousee yllättävän suuriin lukemiin? Suklaatakin maltan ostaa aika harvoin. kerran kuussa tai vain joka toinen kuukausi. Silloinkin yleensä vain vähän ja mielellään tummaa. Jos joskus ostankin ison levyn maitosuklaata, en ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka pystyisivät syömään yhdeltä istumalta tai edes yhdessä päivässä. Joku varmaan käy öisin salaa syöttämässä minulle kilon rasvaa ja kaksi sokeria? (Joskus tuntuu siltä, että ne ihmiset, jotka syövät joka päivä karkkia ja jäätelöpaketit ja suklaalevyt yhdellä istumalla, eivätkä koskaan liiku tai syö salaatteja, ovat silti laihemmassa kunnossa kuin minä. Miten se on mahdollista?

Aiempaa elämää miettiessä tulee kyllä kaksi seikkaa mieleen, jotka ovat varmasti olleet ne epäterveellisemmät. Nyt toisen parissa ei ole edes kiinnostanut viettää aikaa ja toistakaan en ole nähny niin pitkään aikaan, että uskaltaisinkohan jo kirjoittaa sen näkyviin. Pelottaa, että heti alkaa tekemään mieli kun vain näkeekin sen sanan. Käsittelen kuitenkin ensin sen, johon en ole koukussa. Eli ensin tuo alkoholi. Kyllästyttää niin kovasti se miten monista se tekee ihan idiootteja, että eipä ole itsekään tehnyt mieli kovin paljon. Ehkä voisi (sivistynyttä punaviinimaistelua lukuunottamatta) lopetellakin kokonaan. Kummallista kyllä. Minulla ainakin on ollut sellainen käsitys aiemmin, että teinit ne on kännissä idiootteja ja ne saavat aikaan draamaa aiheesta kuin aiheesta. Johonkin aikaan sitten olinkin onnellinen siitä, kun olen säästynyt kaikelta ylimääräiseltä typeryydeltä, niin tuskinpa siihen enää koskaan törmääkään. No, nyt suurinpiirtein viimeisimpien kolmen vuoden ajan olen joutunut katselemaan vierestä riehumista, tappelua, väittelyä, itkemistä, turhaa mustasukkaisuutta, draamaa ja muuta typerää enemmän kuin koskaan ja välillä siihen on minua itseäänkin sotkettu mukaan. Eipä enää huvita. Typerää touhua. Huvittava lisä ihmettelylle voiko ilman viinaa pitää hauskaa. Näköjään hyvin moni ihminen ei osaa pitää hauskaa edes sen viinan kanssa.

Toisena sitten tämä pelottava addiktioasia. Voisin mielelläni ottaa vaikka jonkun hypnoosihoidon tai mitä tahansa, jos tästä pääsisi eroon. Kesällä näitä taisi mennäkin aika paljon. Siitäköhän se paisuminenkin sitten johtui. Eli s-i-p-s-i-t. En nyt uskalla edes ajatella niitä liian pitkään. Tralalalalalallallaa. Heinäkuun jälkeen en ole tainnut ostaa niitä kertaakaan ja sen jälkeenkin syönyt vain pari kourallista. Helpompaa se onkin, että mitä kauemmin on ilman, niin vähemmän tekee mieli. Sitten jos on taas saanut monena päivänä peräkkäin, niin tuleehan niihin joku koukutus ja sitten on taas pakko saada lisää. Nyt ei ole hirveästi tehnyt mieli pariin kuukauteen kun en ole niitä ajatellut (siksi tämä raportointi onkin vähän vaarallista). On myös ollut niin kova kiire kaikessa touhussa ja muita syömisiäni olen tainnut miettiä tarkemmin, niin eihän tässä olisi missään välissä ehtinytkään viettää hellää hetkeä sen ihanan pussin kanssa.<3
Nyt pitäisikin tehdä joku selkeä päätös tähän asiaan. Näitä kuitenkin varmasti on tarjolla joissain tapahtumissa. Lopettaisinko noiden syönnin kokonaan koko loppuelämäkseni ja yrittäisin väkisin saada itselleni niistä jonkun inhoreaktion aina kun näen niitä? Vai pitäisikö joihinkin tiettyihin tilaisuuksiin antaa lupa ottaa muutama kappale.. ..kourallinen.. pussi....

Dumdidumdidum.. nyt on pakko ajatella jotain muuta ja mennä ihan muihin hommiin. Onpas ilmoja pielly ja kohtahan se on muuten joulukin. Jokos odotatte innolla ja olettekos olleet kilttejä? Enää 84 yötä jouluaattoon. Mitähän se pukki tuo.