Eilinen oli siis liikunnantäyteinen päivä. Jo kymmenen aikaan aamulla suuntasin kohti Kuntoporttia toivoen, ettei erikoispäivä ole saanut aikaan yleisöryntäystä ja en pääsisikään tunneille. Normaaliohjelmasta poiketen salillani järjestettiin Dance Party -nimeä kantava avoimien ovien päivä. Kuka tahansa sai siis osallistua ilmaiseksi sinä päivänä järjetettäville tunneille, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän tanssillisia. Ohjatut tunnin olivat dance, afrodance, zumba ja zumba toning.
Dancessa aihe vaihtuu aina muutaman viikon välein ja normaalisti sitä järjestetään keskiviikkoisin. Valitettavasti en koskaan aiemmin ole päässyt noille tunneille, vaikka halu onkin ollut suuri. Tämän hetken tanssina dancessa on burleski, jota myös lauantaina tanssimme. Liikkeiden muistaminen oli jonkin verran vaikeampaa kuin jossain perusjumpassa. Osittain ehkä senkin takia, että emme jääneet tekemään yhtä liikettä loputtoman pitkään niinkuin ehkä jossain saatetaan tehdä vaan koreografia muodostui monesta pikkujutusta. Itse koreografian vedimmekin sitten moneen kertaan ja jos sama ohjelma on aina sen muutaman viikon, niin kyllähän tuo säännöllisellä käynnillä alkaisi varmasti sujumaan paremmin. Hirveä hikikuolema tunnin aikana ei tullut. Ehkä osittain aiheesta johtuen ja osittain siitä, että en vain osaa vetää mitään tuntia täysiä kuin aikaisintaan toisella kerralla. Ensimmäinen kerta menee aina varovaisesti tutustuessa. Tähän tanssiputkeen tietysti kävikin hyvin se, että ensimmäisen tunnin veti lähinnä lämmittelynä. Hauskaa joka tapauksessa oli. Pakko ruveta käymään keskiviikon burleskissa ainakin silloin tällöin, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että joudun lorvimaan kaupungilla tylsistyneenä tuntikausia ennen sitä tai sitten liikkumaan tuntikausia muiden tuntien ja salitreenien parissa odottaen illan tanssituntia.
Afrotanssi meni tutun turvallisissa merkeissä. Ohjaaja ja ohjelma olivat jo valmiiksi tuttuja ja tunnilla pääsi paremmin vauhtiin kuin burleskin parissa. Ainoana hidastavana tekijänä oli oikean jalan nilkkakipu. Muinoin nilkkani kieytyivät heti liikunnoissa, joissa joutui tekemään sivuttaisliikettä ja aloinkin välttelemään niitä. Kunnes jostain tajusin, että nilkkakipu johtuikin nimenomaan siitä, että en tarpeeksi harrasta sellaista liikuntaa, jossa nilkat pääsisivät vahvistumaan. Onko viimeaikojen liikunnastani sitten puuttuneet nilkkoja vahvistavat liikkeet? Miksi vain oikean jalan nilkka kipeytyi, muttei vasemman? Onneksi tämä afrotanssi oli ainoa, joka tehtiin ilman kenkiä. Kipu katosi oitis, kun zumbaa varten pääsin laittamaan jalkaani taas kunnolla tukevat sukat ja hyvät kengät.
Zumbassa vetäjänä pysyi sama kuin afrotanssissa. Aiemmin en hänen zumbassaan ole ollutkaan, joten oli hauska kokea sekin. Jokainen zumba kun on vetäjästä riippuen niin erilainen. Ihan hyvät fiilikset tästäkin tunnista jäi.
Alunperin olin suunnitellut osallistuvani vain noille kolmelle ensimmäiselle tunnille, mutta jostain sitä virtaa vielä riittikin ja jäin vielä zumba toningiinkin. Lupasin itselleni, että jos heikottaa, niin saan vetää tunnin kevyesti. Todellisuudessa vedin tämän viimeisen tunnin rankemmin ja vauhdikkaammin kuin mitään noista aikaisemmista.
Kyllä tuon urakan jälkeen kelpasi saunoa ja lähteä kotiin syömään. Kotiinkin pääsin ihan saman päivän aikana, enkä tuupertunut matkalla ojaan nukkumaan. Kotona palkitsin itseni ihanalla lohiaterialla, suklaalla ja kunnon päiväunilla. Taisi viedä puhdin hyvin pois tuo eilinen, kun tänäänkin olen ehtinyt jo yhdet päiväunet ottaa.
Meikäläisen suosikkilauantaita kyllä kaikki tällaiset poikkeavat liikuntapäivät. Toivottavasti jatkossakin tulee paljon erilaisia tempauksia ja maratoneja ja kaikkea muutakin kivaa!
Annoskoko meni ehkä vähän överiksi, mutta menkööt nyt tämän kerran, kun olin niin kovasti rehkinytkin!
-uunilohta
-salaattia, kurkkua, paprikaa, raejuustoa
-kukkakaalia, sipulia, punajuurta
-katkarapucashewpähkinäkastiketta
Haasteiden edistyminen
Tunnisteet
elintarvikkeet
(48)
elämä
(34)
Emmerdale
(7)
Euroviisut
(3)
haaste
(10)
joulu
(7)
juoma
(15)
keho
(30)
kesä
(1)
kirjat
(22)
koira
(14)
kuntoilu
(57)
Kuntoportti
(20)
käsityöt ja askartelu
(7)
Leffat
(7)
lenkkeily
(11)
lista
(19)
Minä
(16)
musiikki
(5)
onnellisuus
(11)
paasto
(9)
pelit
(7)
pyöräily
(7)
reissaaminen
(15)
ruoka
(41)
spinning
(9)
syksy
(7)
talvi
(5)
tankotanssi
(18)
unet
(1)
vaatteet
(13)
venyttely
(10)
yoga ja pilates
(6)
zumba
(5)
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Dance Party
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti